Lapsuuteni traumat

Dsg1021 (1 of 1).jpg

Lapsuus voi olla rankkaa ja traumatisoivaa aikaa. Meistä jokainen on kokenut traumatisoivia kokemuksia. Päätin avautua niistä tänne. Laitoin numero ykköseksi yhden mukavan muiston, ettei mene liian masentavaksi.

 

1. Kun sain 9-vuotiaana ensimmäisen kännykkäni (malli oli 3310!) annoin sille nimeksi Katri (koska K-niinkuin kännykkä). Kun laitoin kännykän lataukseen ensimmäistä kertaa, silitin sitä ja laitoin sen ”petiinsä”. Olin tehnyt kännykälle muovirasiasta oman sängyn. Tässähän meinaa ihan kyynel tirahtaa liikutuksesta.

 

2. Kun olin 8-vuotias, kysyin kaveriltani ”Kuka on meistä kaunein minä, sinä vai Minna? (keksitty nimi). Kaveri mietti hetken ja vastasi: ”No mun mielestä Minna ja sit minä. Ei millään pahalla, mutta mun mielestä sä oot aika..noh..ruma.” Varokaa siis mitä kysytte, vastaus voi olla epämieluisa!

df39 (1 of 1).jpg

3. Silloin kun minä olin pieni, päiväkodeissa pakotettiin syömään. Olin lapsena todella nirso ja huono syömään. Muistan kun kerran istuin viimeisenä aamupalapöydässä, koska puuro ei maistunut. Yksi inhottava lastenhoitaja sanoi että minä istun siinä niin kauan kunnes olen syönyt. Puuro oli mennyt aivan kylmäksi ja siinä oli maapallon kokoisia lohkareita. Söin sen väkisin, mutta hetken päästä oksensin. Toivottavasti kyseinen tyyppi oppi tästä ettei enää pakota lapsosia syömään.

 

4. Muistan kun olin kävelyllä vanhempieni kanssa enkä jaksanut kävellä. Halusin että jompikumpi vanhemmistani kantaisi minua. Olin tuolloin n. 6-vuotias. Kumpikaan ei suostunut, joten heittäydyin maahan makaamaan. He eivät silti suostunut kantamaan minua ja jatkoivat vain kävelemistä. Jäin siihen makaamaan, mutta jossain vaiheessa huomasin että vanhempani olivat kadonneet kauas ja heistä näkyi vain pikkuruinen piste. Jouduin siis nöyrtymään ja kävelin märissä vaatteissani kiltisti kotiin.

df36 (1 of 1).jpg

5. Jos meillä oli siskon kanssa tikkarit, hän usein ehdotti että purisimme tikkareita heti. Minä tietysti purin ja tikkari oli hetken päästä syöty. Siskolla sen sijaan oli tikkaria vielä jäljellä, koska hän oli vain esittänyt purevansa. Sitten hän pystyi lällättelemään kun hänellä olikin vielä tikkaria jäljellä. Aika julmaa.

 

Haluaako joku jakaa omansa kommenttiboksiin?

Seuraa Facebook & Instagram

 

Lue myös:

Silloin 90-luvulla

***

 

Childhood could be traumatizing time. All of us have experienced traumatic things, me too. I decided to open up about those things. But first I’m going to tell one nice memory, so this would not get too depressing.

  1. I got my first cell phone when I was nine years old. I named in Katri (in Finnish mobile phone is called as kännykkä, so K like kännykkä). When I put the phone charging, I made a bed for her.

  2. When I was eight years old, I asked my friend ”Who is the most beautiful of us; me, you or Minna?” my friend thought it for a moment and then answered: ”I think that I am and then Minna. No offense but I think you’re quite ugly.” 😀

  3. When I was little, in kindergarden they forced us to eat. I was poor to eat then. One time I didn’t want to finish my porridge and then nanny told me that I will sit there until I’ve eaten my porridge. So I ate it, but after that I threw up. Haha, maybe she learned that the children should not be forced to eat.

  4. At the age of six, I didn’t want to walk so I ask my parents could they carry me. They said no and then I threw myself down on the ground. I refused to walk. After a while I noticed that my parents have already walked far, so I have to humble myself and walk home.

  5. If me and my sister have a candy, she suggested that we should bite our candies. I did, and then I haven’t candy anymore. But my sister did, because she were only pretending to bite her candies. 🙁 Cruel!

 

Ranskassa vauvalle syötetään sokeria, pitäisikö meidänkin?

Luin kolumnin, jossa vertailtiin ranskalaisten ja suomalaisten kasvatuseroja sokerinsyönnin suhteen. Kirjoittaja on ranskassa asuva suomalainen äiti. Kolumnin mukaan ranskassa jo vauvaikäisen jogurttiin lääkäri suosittelee lisäämään sokeria, jotta ruoka menee paremmin alas. Pieni määrä sokeria ei kuulemma ole pahasta. Ei pieni määrä vaarallista ole, mutta tässä kohtaa kysyisin miksi ihmeessä lisätä sokeria vauvan ruokaan? Olen varma että jos muutaman kerran malttaa tarjota jogurttia lapselle ilman ylimääräisiä makeutuksia, hetken päästä se varmasti maistuu. Miksi turhaan tehdä ennakko-oletus että lapsi ei voisi tykätä muusta kuin makeasta jogurtista? Ainakin omalle lapselleni maustamaton jogurtti maistuu sellaisenaan. Mikäli jogurtti ei ala maistumaan muutamien maistelujen jälkeen, sitä voi kyllä makeuttaa esimerkiksi banaanilla. Vaihtoehdot eivät tarvitse olla sokeri tai ei makeutusta ollenkaan. Miksi tuputtaa sokeria ennenkuin lapsi on vaipoistaan päässyt? Miksi ensimaisteluihin pitäisi automaattisesti lisätä sokeria jolla ei ole minkäänlaista ravinto-arvoa ja joka aiheuttaa monia ongelmia liikaa käytettynä?

 

maraboucandy (1 of 1).jpg

”Ranskassa kolme vuotta muhittuani olen nimittäin oppinut, että sopiva määrä herkkuja pitää ihmisen onnellisena. Täällä nimittäin syödään vähän makeaa lähes jokaisella aterialla.”

 

Olen kirjoittanut tämän aiemminkin, mutta miksi sokeri on sama asia kuin herkku? Mielestäni herkulla tarkoitetaan jotakin omasta mielestä hyvää. Kaikille se hyvä ei ole sokeri. Mutta jos aikuinen antaa lapsen ymmärtää että herkku on sama kuin sokeri ja suklaa, tottakai lapsikin ajattelee niin. Aikuisella on todella iso merkitys lapsen ajatteluun ja mielestäni sokerin itsestäänselvästi kuuluminen päivän jokaiselle aterialle ei kuulosta järkevältä.

marabou (1 of 1).jpg

”Sokeria ei saa kieltää lapsilta, sillä suklaa, keksit ja mehu kuuluvat lasten elämään, siinä sanottiin. Mutta attention! Missään tilanteessa herkkuja ei saa liittää kasvatukseen tai tunteisiin. Sokeri ei saa olla palkinto eikä sillä saa käydä kauppaa.” Olen samaa mieltä että sokeri voi kuulua lasten elämään ilman haittoja. Mutta miksi sokerista pitäisi tehdä itsestäänselvä osa elämää jo vauvasta lähtien? En keksi yhtään hyvää syytä tähän. Jos jogurtti maistuu sellaisenaan, miksi lisätä sokeria? Ja jos ei miksi ensimmäinen vaihtoehto olisi sokeri?

”Kun ihmiset eivät osaa nauttia kohtuudella, he asettavat itselleen turhan tiukkoja rajoja. Ja nyt ei puhuta alkoholista vaan sokerista”, tekstissä sanotaan. Olen samaa mieltä, turhat rajoitukset ovat hanurista. Mielestäni sokeria ei tarvitse rajoittaa ja itse kiroan karkkipäiväperiaatteen alimpaan helvettiin (joillakin se voi toimia, itse en kannata sitä). Mielestäni karkkipäivä tuo mukanaan oletuksen että tämä on se suuri päivä nyt saa (pitää) syödä sokeria. Yleensä sitä tuleekin syötyä vaikkei tekisi mieli. Usein vanhemmat saattavat muistuttaa lasta karkkipäivästä ja rahdata namuja kotiin, vaikkei lapsi osoittaisi mitään mielenkiintoa koko asiaan.

omena ja puuro (1 of 1).jpg

Itse olen sitä mieltä että kaikkea saa syödä, mutta ruokarytmi ja arkiruokailu pidetään kunnossa. Emme aio ostaa kotiin sokerisia juttuja kuin harvakseen, joten siten niitä ei lapsen tule syötyä. Poissa silmistä poissa mielestä. Sitten taas jos ollaan kylässä ja tarjolla on keksiä, tottakai saa ottaa. Kotona niitä ei vain tule olemaan tarjolla usein. En halua tarjoilla sokeria, mutten myöskään kieltää sitä. En aio kutsua sitä herkuksi, se on vain suklaa, karkki, keksi yms. Puheissani samalla viivalla arkiruoan kanssa, mutta käytännössä ei kovin usein läsnä.

 

Mielestäni Ranskan mallissa on hyviäkin asioita; ei vanhanaikaista karkkipäiväsysteemiä eikä kieltämistä tai supermättöjä. Sen sijaan en tykkää ajatuksesta että makeaa syötäisiin joka aterialla vähän ja aina olisi tarjolla jälkiruokaa. Itse näen sen vain turhana. Tekstissä myös sanottiin ettei sokeria käytetä ikinä palkintona tai kasvatuksen välineenä, mikä on myös hyvä juttu ja ymmärtääkseni tähän kannustetaan Suomessakin.

 

Ehkä tämä malli on Ranskassa hyvin toimiva. Tekstissä mainittiin tilastot, jonka mukaan Ranskassa asuvat lapset ovat vähemmän ylipainoisia kuin Suomessa asuvat. Johtuuko se tästä kasvatusmallimme eroavuudesta? En usko, nimittäin olen varma ettei Suomen suosittelemaa mallia noudateta täällä; monesti karkit ja mäkkärit ovat läsnä lapsen elämässä useamman kerran viikossa ja arkiruokailu hukassa vanhemmiltakin. Voin kuvitella katastrofin ainekset jos Ranskan suositukset otettaisiin Suomeen. Se mikä toimii Ranskassa ei toimi välttämättä Suomessa. Mielestäni tämä Ranskan mallin toimiminen Suomessa edellyttäisi sitä että vanhemmilla on terveet ruokailutottumukset ja neutraali, terve suhtautuminen ruokailuun. Siinä mentäisiin pian ojasta allikkoon jos keksipurkit olisivat tarjolla 24/7 ja kontrolli ei pysyisi vanhemmillakaan.

 

df46 (1 of 1).jpg

Mitä mieltä te olette?

 

Seuraa Facebook & Instagram

 

Lue myös:

Lapset ja sokeri

Oikea ikä tulla äidiksi

Oletko kelvollinen vanhemmaksi -testi

 

 

***

 

I read a kolumn, where Finnish mother who lives in France thought about differences between Finland and France in child-rearing related to children’s sugar intake. In France they think that sugar is part of children’s life and in small amounts it’s not a bad at all, vice versa. Sugar is consumed at every meal a little, but they never use it as a price or comfort. Even doctors recommend to put some sugar to a baby’s yogurt.

 

I think that eating sugar every meal is just useless and senseless. What is the point? I understand that the purpose may be teach to eat sugar within limits, but is it necessary in every meal? Why people should make sugar obvious part of the baby’s life?I don’t suppot strict limitations, but I think that there could be other options. The sugar may be permitted, but not self-evident. We are not intented to buy sugar at home often; so the child can’t eat it. But if we went to a birthday party, of course the child can eat what she wants. Sugar is not called as a ”delicacy” or just a cookie, candy or whatever. Sugar is not taken to a pedestal, but it’s not forbidden. Remains to be seen what this idea follows..

 

Summary; everyone will do what they think is the best way. There’s not one right way and something that is good for other kid, is not working with another. 🙂

 

What do you think?

 

 

 

 

Positiivisuus bullshitti

dcg5 (1 of 1).jpg

Oletteko huomanneet että silloin kun yksi asia menee päin mäntyä, menee helposti toinenkin ja kolmas? Ja sitten taas kun jonkun asian saa sujumaan, kaikki muukin menee putkeen?

 

Tänään aloin miettimään asiaa ja totesin mielessäni että hitto vie, näin se vaan menee. Heti tämän asian tajuamisen jälkeen oli paljon helpompi olla positiivinen. Kliseistä mutta totta; positiivisuus lisää positiivisuutta ja negatiivisuus negatiivisuutta. Hyviä asioita tapahtuu kun jaksaa uskoa hyvään ja olla positiivinen ja päinvastoin. Hahah, tai ainakin haluan uskoa näin.

 

dcg8 (1 of 1).jpg

dcg7 (1 of 1).jpgJos suoraan puhutaan niin joskus olen suhtautunut tällaiseen ”positiivisuus bullshittiin” kuten tapasin sanoa, aika nihkeästi. Ajattelin että sitten kun minua ärsyttää niin sitten ärsyttää. Ja onhan se niinkin. Mutta kantapään kautta olen oppinut myös sen, että minulla itselläni sekä ympärillä olevillakin ihmisillä on paljon kivempi olla kun keskittyy asioiden hyviin puoliin ja ottaa hyvän asenteen. Ei aina tarvitse, mutta usein se kannattaa. 😉 Oikeastaan aina.

 

Silloin kun joku menee pieleen niin tottakai on sallittua olla harmissaan. Mutta siihen ei kannata jäädä rypemään pitkäksi aikaa. Kun katkaisee huonon putken ennenkuin se on ehtinyt alkaakaan, ollaan jo paljon paremmalla tiellä. Tämän ajatuksen jälkeen oli heti parempi mieli ja usko siihen että hyvä kierre alkaa.<3

 

Nyt otan lasillisen Pepsi Maxia, kirjoittelen hieman postauksia ja sen jälkeen heitän itseni lötköksi sohvalle miehen viereen kera Neflixin. Mukavaa iltaa.<3

 

Seuraa Facebook & Instagram

 

Lue myös:

Haavemaailmassa?

Kun pitäisi tehdä päätöksiä

 

***

 

When something went wrong, it easily means that soon second and third thing will go wrong also. The same is true the other way round; When something good happen, all things seems smooth. Today I just realized this thing again. Suddenly it was much easier to be positive. Clichés but true; positivity feeds on positivity and negativity feeds on negativity. To be honest, Sometimes I’ve thought that this ”positivity bullshit” is not true. But I have learned that I and people around me are more happier if I have a good attitute and I’m able to see the best of things. When something goes wrong, you’re allowed to be sad and angry. But the vibe is not worth to say for a long time.

 

Now I’m going to take a glass of Pepsi Max, throw myself on the couch next to my boyfriend and open Netflix! Have a nice evening.<3