Asiat joissa olen superhuono x6

Fitfashionissa on ollut muutamia vastaavia postauksia ja ajattelin itse rustata omani. 🙂 Kaikessa ei voi eikä tarvitsekaan olla hyvä, se jos joku on huojentava uutinen. Mitkä sitten ovat niitä asioita, joissa olen huono?

huono huono huono1. Viheltäminen. Ei tulisi kuuloonkaan, että voisin viheltää jotain tiettyä biisiä. Saan aikaiseksi joskus yksittäisen vihellyksen, mutta usein se kuulostaa vain surkealta pihinältä.

2. Purkkapallon puhaltaminen. Ei toivoakaan. Olen joskus opetellut tätä ihan tutoriaalin kanssa, ei onnistu. Olen jo luopunut toivosta, että oppisin tätä ikinä. Ehkä kieleni on vääränlainen? 😀

3. Sormien napsauttelu. Noup. Tiedän miten homma menee periaatteessa, mutta käytäntö onkin sitten toinen juttu – ääni on minimalistinen.

4. Itseruskettavan levittäminen. En tajua miten joku saa sen tasaisesti. Vaikka mitä tekisin, aina johonkin jää läikkä.

5. Minulla on huono sävelkorva, vaikka laulankin. En välttämättä huomaa jos laulan väärin, enkä myöskään osaa sanoa muidenkaan laulun perusteella menikö se nuotilleen vai ei. Onneksi tätäkin voi opetella. Täältä löytyy yksi biisini!

6. Pyykinpesu. Osasin käyttää omaa pesukonettani aikoinaan, mutta mies on niin pitkään hoitanut meillä pyykit, etten osaa nykyistä konettamme edes käyttää.

Missä asioissa sinä olet huono?

Kuvat: Jutta Hirsimäki, edit by me

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Elämäni huonoimmat päätökset x 10Olen käynyt terapiassa – paljastuksia x6 Elämäni paras päätös x 10 Parhaat motivaatiolauseet x 15 Meidän parisuhteen salaisuus x 9 14 parasta asiaa miehessäni Ruokaan liittyvät paheeni x 6 Tämän hetken parhaat Netflix sarjat x 3! 5 ällöttävää tapaani

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta