Näin onnistut valokuvissa x5!

poseerausValokuvaus ja kuvissa poseeraus ovat nykyään osa elämääni lähes päivittäin. Vaikka kuvissa oleminen on mielestäni tosi hauskaa, pakkohan se on myöntää; toisinaan kun olemme kavereiden kanssa valokuvailemassa, mietin onko tämä nyt ihan höpsöä ja turhamaista. Sitten taas tajuan, miten hölmöä on miettiä edes moista; Usein molemmat osapuolet bloggaavat ja haluavat valokuvia blogiinsa sekä myös itse oppia lisää valokuvauksesta. Tämän saman kun voi vielä toteuttaa hyvässä seurassa naurun kera, mikäs sen parempaa. Puhumattakaan valokuvaamisen voimaannuttavasta vaikutuksesta.

Olin jo teininä aikamoinen linssilude ja jo silloin pidimme kaverini kanssa valokuvaussessioita. Tämä samainen kaveri on itseasiassa ottanut myös tämän postauksen kuvat. Silloin kuvat laitettiin tosin IRC-galleriaan ja Facebookiin. Tähän saatoimme käyttää kokonaisen päivän ja vaihdella vaatteita moneen otteeseen. Ja hauskaa oli. 😀 Valokuvaus kiinnosti jo tuolloin, nykyään vielä enemmän.poseerausOn palkitsevaa huomata visuaalisen silmän- ja valokuvaustaitojen kehittyminen. Kuvien editointi on myös mielekästä ja siinäkin kehittyy nopeasti kun vain alkaa tekemään. En myöskään lähde kieltämään valokuvauksen itsetuntoa kohentavaa vaikutusta; onhan se mukavaa kun pikkuhiljaa kuvissa osaa olla luontevammin ja onnistuneet otokset tulevat ilman tuntikausia kestävää hikoilua kameran edessä. Juttelin tästä itseasiassa jokin aika sitten ystäväni Niinan kanssa. Hän on myös kirjoittanut aiheesta täällä sekä täällä. 🙂

poseeraus poseeraus poseeraus poseerausMielestäni kannattaa ihmeessä olla valokuvattavana jos se yhtään kiinnostaa. Siinä oppii myös itsestään; miten käyttäydyt uudessa ja jännittävässä tilanteessa. Muistan itsekin, miten alussa tunsin itseni todella jäykäksi kameran edessä. Onneksi se helpottuu mitä enemmän sitä tekee. En tosiaankaan väitä olevani mikään poseerauksen maailmanmestari, mutta kyllä kuvissa olemiseni on parantunut.

Valokuvat ovat myös hauskoja muistoja; itse ainakin nauran vedet silmissä vanhoille valokuville ja vetistelen katsoessani tyttäreni kuvia, vaikka hän olisi viereisessä huoneessa nukkumassa. Valokuvat herättävät tunteita, koskettavat ja tuovat inspiraatiota. Joskus herättävät tietysti myös ärsytystä, tunnehan sekin on. 😉 Odotan innolla, että pääsen syksyllä opiskelemaan lisää valokuvauksesta, vaikka kyllähän tässä on oppinut jo paljon pelkästään tekemällä. 🙂

poseeraus poseerausMoni sanoo ettei tykkää olla kuvissa, koska ei onnistu niissä. Kuvissa poseeraus voi tuntua jännittävältä ja epäluontevalta aluksi. Tässä viisi vinkkiä, joiden avulla onnistut kuvissa ja poseeraus tuntuu luontevammalta!

1. Ole kuvattavana mahdollisimman paljon

Mitä enemmän olet kuvattavana, sitä helpommalla onnistuneet kuvat tulevat. Aivan sama juttu kuin kaiken muunkin kanssa; Tekemällä oppii!

2. Yritä rentoutua

Helpommin sanottu kuin tehty. Paras tapa rentoutua on ehkä miettiä jotain hauskaa tai vähän vain hullutella. 😀 Pienen hölmöilyn jälkeen tulee rennompi fiilis ja kuvissa olo ei tunnu enää niin jäykältä.

3. Liiku!

Tämä on ehkä yksi tärkeimpiä! Paikallaan pönöttäessä kuvat helposti näyttävät jäykiltä ja virallisilta. Parhaat kuvat tulevatkin mielestäni silloin kun vaihtelee rohkeasti asentoa ja ilmeitä. Tee käsilläsi tai hiuksillasi jotain, katso eri suuntiin. Hidas kävely tai pyörähtely kameran edessä näyttää myös usein paremmalta, kuin täysin pysähtynyt poseeraus.

4. Harjoittele etukäteen

Jos näet upean kuvan, mieti miksi se on upea ja miten henkilö poseeraa? Harjoittele etukäteen hyvältä näyttäviä poseerauksia ja etsi inspiraatiota kuvista etukäteen. Pinterest on tähän tarkoitukseen erittäin kätevä!

5. Ole rohkea ja ennakkoluuloton

Joskus luonnossa hölmöltä näyttävä ilme ja asento voi toimia valokuvassa erittäin hyvin! Kokeile rohkeasti erilaisia juttuja, äläkä mieti liikoja miltähän mahdat näyttää (hyvä muistutus myös itselleni)!

Toivottavasti näistä vinkeistä oli hyötyä! Onko kuvissa poseeraus omasta mielestäsi helppoa vai vaikeaa? 🙂

Kuvat: Suvi S., edit by me

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Bloggaamisen itsekeskeisyys ahdistaa

Näin muokkaan kuvia

My day | Luontevasti kameran edessä

Olen vähän hölmö ja toisinaan myös ärsyttävä

Heippa!

The Blog Awards Finland tulee taas. Nyt voit ilmiantaa lemppari bloggaajan, tubettajan tai muun somevaikuttajan kilpailuun mukaan! Ilmiantaneiden kesken arvotaan lippupaketteja The Blog Awards Finland -gaalaan. Ajattelinkin kertoa tässä postauksessa, miksi sun pitäisi äänestää mua. 😉 Pahoittelut muuten otsikosta, kaikki vaihtoehdot tuntuivat tänään tylsiltä tai muuten vain huonoilta. 😀

Mun blogi on reilun vuoden nuori. Olen yrittänyt pitää täällä toisinaan yllä jonkunlaista linjaa ja ahtautua tiettyyn lokeroon; olenko nyt hieno lifestylebloggaaja, joka ei koskaan kiroile tai kerro ärsytyksistään, vai olenko sellainen, joka puhuu kaikesta suoraan. Näiden välillä tasapainottelu on tuntunut vaikealta ja tympeältä, koska haluan tuottaa visuaalista sisältöä ja inspiroida, mutta samalla olla aito ja ottaa vaikeampiakin aiheita puheeksi.

Toinen puoli minusta haluaa tuottaa tänne vain visuaalisesti kaunista sisältöä ja hyvää mieltä. Toinen puoli haluaa tuoda esiin, että oon välillä hiton ärsyttävä ja puhun toisinaan läheiseni uuvuksiin.

Miksi sen pitäisi olla joko tai? Eihän elämä ja ihmiset ole sellaisia. En ehkä enää edes halua pitää tiettyä linjaa täällä; mussa ja elämässäni on nimittäin monia puolia, kuten kaikissa meissä. Mua itseäni ainakin kiinnostaa se persoona blogin takana ja rajojen rikkominen. Miten hauskaa on jos hillitty muotibloggaaja heittäytyy välillä täysin hölmöksi ja miten mielenkiintoista on, jos arkisena näkemään totuttu äiti laittautuu ja vetää viimeisen päälle releet yllensä?

Rajojen rikkominen ja yllätyksellisyys kiinnostaa, ainakin itseäni.

Vaikka pidän mun blogia hyvinvointiin keskittyvänä lifestyleblogia, mitään tyylirajoitteita en sille enää halua luoda. Mun linja on siis tämä; joskus heitetään huonoa huumoria ja joskus pohditaan elämää ja ihmissuhteita. Joskus fiilistellään päivän asuja ja toisinaan julkaistaan rupuisia ruokapäiväkirjoja, joissa vilahtelee myös Omar -munkit ja lonkerot. Haluan että tämä blogi on aito, elämänmakuinen hyvänmielen ja inspiksen tuoja.

Jos oot myös sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitse ahtautua yhteen lokeroon ja blogini on tuonut sulle iloa, ilmianna mun blogi ehdolle tästä linkistä! Äänestääksesi sun on luokiteltava blogini johonkin kategoriaan tai vaikkapa kaikkiin (äänestää voi useammassakin kuin yhdessä kategoriassa! 😉 Lifestyle on ehkä kategoria, jonka koen eniten omakseni (koska se voi sisältää kaikkea.;))

Toki jos mun köykäinen huumori uppoaa, voit äänestää minua Parhaimmat naurut -kategoriassa tai minkä koetkaan parhaaksi.

Itse annoin ääneni näille loistaville blogeille:

Une petite life

Tyhjä ajatus

Minnean muruja

Naked truth

Kiitos paljon kaikille jotka äänestävät blogiani! <3

My pics: Niina/Une petite life, edit by me

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Sopiva määrä liikuntaa ja palautuminen

Onko ikä esteenä unelmien toteuttamiselle?

Aina sä seurustelet

Bloggaamisen itsekeskeisyys ahdistaa

Viime viikolla hehkutin bloggaamisen hyviä puolia tässä postauksessa. Mainitsin tekstissä myös bloggaamisessa olevan pari miinuspuolta, mutten avannut sitä sen kummemmin. Kerron tässä postauksessa tuosta toisesta miinuspuolesta, joka käy ilmi jo otsikosta.

Nimittäin se itsekeskeisyys, joka bloggaamiseen liittyy. Ei tietystikään kaikentyyppisiin blogeihin, esimerkiksi poliittisiin tai faktapohjaisiin. Koen sen kuitenkin jollain tasolla linkittyvän kaikkiin blogeihin, joissa kirjoittaja tai hänen elämänsä on keskiössä jollain tapaa. Laitetaan omia kuvia, jaetaan omaa arkea ja mielipiteitä.

Jostain syystä viime viikolla minua alkoi ahdistaa tämä. Tunsin itseni turhamaiseksi, pinnalliseksi ja itsekeskeiseksi. Minun elämä, minun tavoitteet, minun ajatukset, minun asuni, minun kuvani. Eikö elämässäni ole mitään muuta?   No tietysti on. Paljonkin. Elämäni tärkeimmät asiat jäävät tämän blogin ulkopuolelle, lukuunottamatta ystäviäni jotka saattavat täällä toisinaan vilahtaa. Vaikka tiedostan ettei blogini määrittele minua ihmisenä, silti minulle tuli jotenkin tympeä fiilis. Kun viettää bloggaamisen ja tähän liittyvien asioiden kanssa päivittäin usein tunteja aikaa, ei kai se ihmekään ole, että se oman naamaan tuijottaminen ja itsensä esille tuominen alkaa tympiä. Ehkä silloin olisi hyvä pitää jonkunlainen tauko? Tietysti voisin tehdä erilaista blogia ja olla laittamatta omia kuviani. Haluan kuitenkin tehdä blogia, jollaista lukisin myös itse ja siitä päästäänkin tähän toiseen puoleen…

Tykkään blogeista, joissa on kirjoittajan elämää, ajatuksia ja niitä kuvia. En ajattele sitä itserakkaana – jollain tasolla ehkä itsekeskeisenä kuitenkin. Yhtä kaikki, ajattelen sen olevan osa tätä juttua. Bloggaajan elämään voi samaistua, ajatuksista saada uusia näkökulmia ja asukuvista inspiraatiota – hyviä juttuja siis. Jos lähden blogista inspiroituneena ja hyvällä fiiliksellä, tuntuisi oudolta nähdä blogi vain kirjoittajan minäkuvan pönkityksenä, koska sillä oli selfie siellä?? Blogin perusteella ei voi myöskään määritellä ihmisen persoonaa, eikä tuntea ihmistä vaikka moni niin valitettavasti edelleen kuvitteleekin. Meissä ihmisissä on niin monia puolia ja kerroksia, ettei tuntemiseen riitä se mitä ihminen antaa itsestään ulospäin netissä. Siitä voi päätellä ainoastaan, mitä tyypin blogissa on.

Ehkä tätä ajatusta lisää se, että tiedän joidenkin ihmisten pitävän bloggaamista ja somettelua narsistisena ja itsekeskeisenä. Joskus olen jopa törmännyt sellaiseenkin mielipiteeseen, että selfieiden laittajat ovat narsisteja. Minua vähän kyllästyttää, kun ihmiset viljelevät narsistidiagnoosia joka toiselle. Ihmisen somekäyttäytymisestä et varmasti pysty narsistia diagnosoimaan.

Silti samat henkilöt eivät tunnu ajattelevan laulajista, malleista tai näyttelijöistä samoin; näihinkin hommiin sisältyy kuvissa poseerausta, imagon luontia, esiintymistä ja ylipäätänsä esilläoloa. Harvaa se tuntuu häiritsevän. Kukaan tuskin lähtökohtaisesti ajattelee, että laulajan tai näyttelijän työ on huonolla tavalla itsekeskeistä. Enhän itsekään ajattele niin. Kyllähän se homma pyörii oman itsen ympärillä tiettyyn pisteeseen asti, mutta missä menee se raja että siitä tulee huono juttu, jos kerta hyviä puolia on paljon?

Usein varmasti ajatellaan että henkilö on ryhtynyt edellä mainittuihin ammatteihin, koska rakastaa sitä mitä tekee. Usein myös nautitaan siitä työn tuloksesta; musiikista, elokuvista, muotinäytöksistä eikä mietitä että onpas tämä itsekeskeistä laulaa omasta elämästään. Miksei blogeihinkin voisi suhtautua niin; nautittaisiin (tai oltaisiin nauttimatta) blogien sisällöstä, miettimättä kirjoittajan mahdollista narsismiongelmaa?

Kun itse mietin, miten paljon tykkään tehdä tätä ja miten paljon iloa, neuvoa ja inspistä saan muiden blogeista, tuntuu hölmöltä morkkistella omastansa. Jos blogi tuottaa itselle ja muille rutkasti enemmän hyvää kuin pahaa mieltä, ei omien kokemusten jakaminen ja tietynasteinen itsekeskeisyys tunnu enää niin vaaralliselta. Puhumattakaan mitä kaikkea muuta olen tämän myötä saanut; uuden ystävän, uusia tuttuja ja hauskoja kokemuksia.

Onko sulla ollut samanlaisia ajatuksia? Missä kohtaa itsekeskeisyys menee liiallisuuksiin vai onko se automaattisesti pahasta?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Aina sä seurustelet

Mikä on yllättänyt äitiydessä?

Mitä haluaisin sanoa 10-vuotta nuoremmalle itselleni?