Parjattu kuparikierukka – oma kokemukseni

Olen blogissani parjannut hormonaalista ehkäisyä ja kertonut oman kokemukseni hedelmällisyystietokoneesta ehkäisykeinona. Kumpaakaan en kokenut omalla kohdallani toimivaksi, joten oma valintani oli kuparikierukka.

Jostain syystä minulla on mielikuva, että harva haluaa kuparikierukan – moni pelkää kipuja, kuukautisten runsastumista ja kierukan laittoa. Olen itsekin kuullut kuparikierukasta paljon negatiivisia juttuja; muun muassa seuraavanlaista: Kuparikierukan laittaminen sattuu enemmän kuin itse synnytys, kierukka karkaa vatsaonteloon, kuukautiset + kivut runsastuvat satakertaisiksi tai että kierukka aiheuttaisi tulehduksia.

Voitte siis kuvitella, että epäröin vekotinta aika tavalla. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt, etten hormoneihin enää koske – enkä liioin ehkäisytietokoneeseenkaan. Jäljelle jäävistä vaihtoehdoista kuparikierukka tuntui parhaimmalta ja ainakin kokeilemisen arvoiselta.

Kuparikierukka Kuparikierukka Kuparikierukka

Kuparikierukka – mikä oli oma kokemukseni?

Laittaminen sattui vähäsen ja oli epämiellyttävää, mutta ei se kyllä synnytykseen ollut mitenkään verrattavissa. Toisaalta itse synnytin ilman epiduraalia, joten ehkä senkin vuoksi yllätyin positiivisesti kierukan laittamisen kivuttomuudesta. Lääkäri varoitteli, että parin päivän ajan vatsa saattaisi kramppailla ja kohtu supistella ja muistutti ottamaan särkylääkkeen. Itse en kuitenkaan huomannut mitään vaikutusta ja menin samana päivänä salille. Mitään särkylääkkeitäkään en ottanut jälkeenpäin. Pari tuntia ennen toimenpidettä olin ottanut Buranan ohjeiden mukaan.

Olen ollut valintaani tyytyväinen – kuparikierukka ei ole vaikuttanut minuun mitenkään. Itselläni ei kyllä koskaan ole ollut pahoja kuukautiskipuja, joten ehkä senkään takia en ole kärsinyt mistään kovista vatsakrampeista.

Kuparikierukka

Kuparikierukka

Gynefix – vaihtoehto tavalliselle kuparikierukalle

Olen myös lukenut pienemmästä kuparikierukasta, joka sopii synnyttämättömille naisille tai muuten vain heille, jotka epäilevät perinteisen kierukan aiheuttavan kovia kipuja tai muita oireita. Kyseessä on siis Gynefix-niminen kuparikierukka, josta löytyy lisätietoa täältä. Gynefixin ei pitäisi vaikuttaa kuukautisiin millään tavalla. En löytänyt tietoa siitä, voiko se aiheuttaa kipuja – sekin on varmaan täysin yksilöllistä.

Gynefixiä ei saa joka paikasta, vaan sen asentaa aiheeseen perehtynyt lääkäri. Ainakin Helsingin Terveystalossa ja Aavassa näitä asennetaan. Gynefixin ehkäisykesto on sama kuin tavallisessa kuparikierukassa, eli viisi vuotta.

Tietysti nuo alussa mainitsemani haittavaikutukset ovat näissä molemmissa vaihtoehdoissa mahdollisia, mikä on tosi ikävä juttu. Se mikä itselle parhaiten sopii, selviää vain kokeilemalla.

Mikä on oma kokemuksesi kuparikierukasta? Minkä ehkäisyn olet kokenut parhaaksi vaihtoehdoksi?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Ankea, seksitön avioliitto Vihdoin oman jutun parissa! Vihkisormukseen tuli reikä! Kuuluuko stripparit polttareihin? Bonusta nettishoppailusta! Miksi valitsin ammattikorkeakoulun? Miksi rakkaus loppuu lapsiperheessä? Varaudu näihin kysymyksiin synnytyksen jälkeen! Mikä on yllättänyt äitiydessä?

Hormonaalinen ehkäisy – ei enää ikinä

Olen kirjoittanut tekstin hormonittomasta ehkäisytietokoneesta, tänään aiheena on vuorostaan hormonaalisen ehkäisyn haitat.

Aloitin e-pillereiden syömisen 15-vuotiaana ja söin niitä silloin reilu kolme vuotta putkeen. Pidin vuoden tauon ja aloitin uudestaan. Noin neljä vuotta sitten lopetin e-pillerit lopullisesti, enkä aio enää palata niihin.

Silloin kuin aloin syömään e-pillereitä, oma hormonitoimintani ei tosiaankaan ollut ehtinyt tasaantua. Kiertoni käynnistyi vasta 14-vuotiaana – alle vuoden päästä siitä sotkin oman hormonitoimintani e-pillereillä. Silloin en huomannut mitään vaikutusta – ne tulivat niin pikkuhiljaa. Lääkärit myös kehottavat aina kokeilemaan hormonaalista ehkäisyä vähintään muutaman kuukauden ajan, jotta sivuvaikutukset ehtivät tasaantua.

Hormonaalisen ehkäisyn haitat

Hormonaalisen ehkäisyn haitatItse uskon sivuvaikutusten tulevan pitkän ajan kanssa ja niin pikkuhiljaa, ettei niitä huomaa – olotilaa alkaa pitämään normaalina. Vähän sama ilmiö kuin kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa – oireet voivat tulla toisinaan kuin varkain ja ihminen sopeutuu niihin. Tällöin ei välttämättä tajuta jonkin olevan muuttunut.

Teini-ikäisenä en osannut seurata olotilaani ja kyseenalaistaa sitä – varsinkin kun lääkäri sanoi hormonimäärän olevan niin vähäinen, ettei sillä pitäisi olla mitään vaikutusta. 15-vuotiaana tietysti uskoin, enkä osannut kyseenalaistaa lääkäriä. Nykyään onneksi tiedän jo, ettei lääkäri ole mikään jumala ja voi yhtä hyvin olla väärässäkin. Väite ettei vähäisen hormonimäärän e-pillereillä voisi olla ihmiseen vaikutusta, on mielestäni täysin kakkapuhetta. Moni lääkäri vähättelee hormonaalisen ehkäisyn haittoja.

Hormonaalisen ehkäisyn haitat – oma kokemukseni

18-vuotiaana lopetin e-pillerit ensimmäisen kerran ja ensimmäinen selkeä vaikutus oli mielialan muutoksessa: Olin aivan superiloinen! En muistanut, milloin olisin viimeksi tuntenut niin pulppuavaa iloa. 😀 Pelkkä auringonpaiste ja kukat saivat minut todella hyvälle tuulelle.

Aluksi koin vain tämän iloisuuden, mutta jonkin ajan päästä huomasin myös surujen olevan suurempia. Aloin siis kokemaan tunteeni paljon vahvemmin. Nyt tämä vaikutus on tietysti jo tasaantunut – kaikkeen tottuu. Silti koen edelleen olevani paljon suuritunteisempi, kuin hormonaalisen ehkäisyn aikoina.  E-pillerit siis tasasivat mielialaa selkeästi – mikään ei oikein tuntunut miltään. Ei nyt ehkä ihan noin radikaalisti, mutta ero oli selkeä verrattuna nykyiseen. En yhtään ihmettele, jos joku hormoneille herkempi ihminen kokee masentuvansa hormonaalisen ehkäisyn myötä.

Hormonaalisen ehkäisyn haitat

Hormonaalisen ehkäisyn haitatToinen vaikutus, jonka huomasin lopettamisen myötä oli ihon kunto: Iho rasvoittui ja minulle tuli ensimmäistä kertaa elämässäni paljon finnejä. Ennen e-pillereitä, minulla ei ollut koskaan ollut ihon kanssa ongelmaa. Tätä kesti, kunnes vuoden päästä aloitin e-pillerit uudestaan. Seuraavalla eli viimeisimmällä lopetuskerralla, ihon kunto ei muuttunut huomattavasti.

Lopettamisen myötä, tajusin myös oman hormonitoimintani olleen sekaisin. Kesti lähes pari vuotta, ennen kuin kierto alkoi toimimaan normaalisti. Jos olisin jatkanut e-pillereitä, en olisi huomannut hormonitoiminnan epätasapainoa.

Olen myös jutellut lukuisten e-pillereitä syövien naisten kanssa ja seuraava ikävä sivuvaikutus on ollut lähes jokaisella: haluttomuus. Oikein varsinainen tuplaehkäisy siis. Toisaalta kovin luonnollista, hormonit ohjaavat seksuaalisuutta aika vahvasti – jos niiden toimintaa ohjataan keinotekoisesti, onko se ihmekään?

Yhteenvetona siis…

Olen siis erittäin vahvasti sitä mieltä, että ei kiitos enää hormonaalista ehkäisyä minulle! Haluan antaa oman hormonitoimintani toimia luonnollisesti, enkä enää ikinä sekoittaa sitä. En myöskään halua hormoneiden vaikuttavan tunteisiini ja sitä kautta persoonaani. Haluan tuntea ilot ja surut sellaisina kuin ne ovat. Tällä hetkellä (uskon että myös tulevaisuudessa) ajatus hormonaalisesta ehkäisystä on äärimmäisen epämiellyttävä.

Hormonaalisesta ehkäisystä on toki myös monia hyötyjä; e-pillerit vähentävät tiettyjen syöpien- ja endometrioosin riskiä, auttavat akneen sekä kuukautiskipuihin ja helpottavat PMS-oireita. Silti mielestäni jos vain ehkäisyä etsii, kannattaa ottaa kunnolla asiasta selvää ja seurata omaa olotilaansa.

Mitä ajatuksia hormonaalinen ehkäisy herättää sinussa?

Onko hormonaalisen ehkäisyn haitat mielestäsi suuremmat kuin hyödyt?

Kuvat: Niina, edit by me

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Parjattu kuparikierukka – oma kokemukseni Toiseen ihastuminen – parisuhteen loppu?Ankea, seksitön avioliittoVihkisormukseen tuli reikä! Painoindeksi on hölmö keksintöVaraudu näihin kysymyksiin synnytyksen jälkeen!IhQ Teinikuvahaaste Voiko nainen kosia?Viimeistään 25-vuotiaana pitää ostaa ryppyvoide ”Ei siivota, leikitään vaan halihippaa” – Tarvitseeko sotkua sietää lapsiperheessä?

 

 

Hedelmällisyystietokone ehkäisykeinona, suosittelenko?

Ajattelin etten ikinä kirjoittaisi ehkäisystä, mutta toisaalta se on kuitenkin osa melkein jokaisen naisen elämää ainakin jossain vaiheessa. Moni kaipaa tietoa ehkäisykeinoista ja varsinkin hormoniton ehkäisy tuntuu olevan nykyään se halutuin vaihtoehto. Ajattelin tässä postauksessa jakaa oman kokemukseni hedelmällisyystietokoneesta ehkäisymuotona. Palataan siis ajassa muutama vuosi taaksepäin…

Joitakin vuosia sitten hedelmällisyystietokoneet (vai ehkäisytietokoneet?) tulivat markkinoille ja yhä useampi halusi vaihtaa e-pillerit ja muut hormonaaliset vaihtoehdot tähän uutuuteen. Ymmärtääkseni Saksassa ja joissain muissa maissa nämä ovat ihan lääkäreiden suosittelemia välineitä. Suomessa näitä ei tietääkseni suositella, varsinkaan jos vauvaa ei missään nimessä halua. Tässä tietoa kokeilemastani hedelmällisyystietokoneesta Lady Compin nettisivuilta:

”Pearly sopii sinulle, joka etsit turvallista ja hormonitonta ehkäisyä. Mallistomme edullisin laite on pienikokoinen ja helppokäyttöinen.

Pearly tarjoaa saman ehkäisyvarmuuden kuin Lady-Comp ja Lady-Comp baby. Se on kuitenkin pienempi (7×10 senttimetriä) ja kevyempi (paino vain 70 grammaa), joten se kulkee aina kätevästi mukana. Pearlyn lämpösensori on sisäänrakennettu, joten sensoria ei muista malleista poiketen voi vaihtaa.

Pearly pähkinänkuoressa

  • Sisäänrakennettu herätyskello
  • Nestekidenäyttö (LCD) ei taustavalaistu
  • Arvioi hedelmällisyytesi 6 päivää eteenpäin
  • Laitteessa on raskaustesti, joka vahvistaa raskautesi 18 päivän jälkeen
  • Sisäänrakennettu lämpötilasensori, jossa on 0,05°C asteen tarkkuus
  • 99,3 prosentin ehkäisyvarmuus
  • Pearly kestää käytössä noin 7 vuotta
  • Kahden vuoden takuu

Otathan huomioon

  • Lopeta e-pillereiden käyttö ennen kuin ryhdyt käyttämään Lady-Compia
  • Varmista lääkäriltäsi, etteivät pitkäkestoiset lääkkeesti nosta kehosi lämpötilaa
  • Muista, ettei Lady-Comp suojaa sukupuolitaudeilta

Nainen on hedelmällinen kuutena kiertopäivänä, joten miksi murehtia ehkäisystä joka päivä? Hedelmällisyystietokoneen yksinkertaisella merkkivalojärjestelmällä pystyt nauttimaan seksuaalisuudestasi luonnollisesti ja turvallisesti.

Jos hedelmällisyystietokone antaa sinulle vihreän merkkivalon, et ole hedelmällinen ja muuta ehkäisyä ei tarvita. Kun saat punaisen merkkivalon, olet hedelmällinen ja sinun tulee käyttää kondomia tai muuta vaihtoehtoista hormonitonta ehkäisymenetelmää estääksesi raskauden. Keltainen valo ilmaisee, että hedelmällisyystietokone ei ole osannut tulkita saatua mittaustulosta, koska kierron lämpötiloissa on ollut vaihtelua. Keltainen merkkivalo kertoo myös opetteluvaiheesta. Keltainen valo on käsiteltävä samalla tavalla kuin punainen merkkivalo. Estääksesi raskauden keltaisen merkkivalon aikana sinun on käytettävä muuta vaihtoehtoista hormonitonta ehkäisymenetelmää.

Hedelmällisyystietokone tarjoaa sinulle saman ehkäisyvarmuuden kuin monet hormonaaliset ehkäisymenetelmät, mutta sinun ei tarvitse kärsiä sivuvaikutuksista. Hedelmällisyystietokone ei muuta kiertoasi eikä vaikuta siihen myöskään millään muulla tavoin.”

hormoniton ehkäisyHalusin kokeilla tätä vaihtoehtoa, koska hormoniton ehkäisy kiinnosti, enkä halunnut palata enää e-pillereihin. Silti epäröin alkuun koko laitteen ostamista, koska kiertoni oli epäsäännöllinen. Luin kuitenkin, ettei kierron epäsäännöllisyys haittaisi ja ehkäisyteho säilyisi siitä huolimatta. Juttelin miehen kanssa ja keskustelumme päättyi siihen, että tilasin Pearlyn.

Aloitin siis laitteen käytön eli mittailin sillä joka aamu kielen alta aamulämpöni ja sitten laite antoi minulle joko vihreän, keltaisen tai punaisen valon. Ärsytys oli suuri kun viikot vierivät ja sain pelkästään keltaisia ja punaisia päiviä – ehkäisyä siis tarvittiin koko ajan. Ajattelin, että laitteella vain kestää opetella kiertoni ja että sekoilu johtuu kierron epäsäännöllisyydestä.

Pearlyn piti ilmoittaa myös ovulaatiopäivä. Kuukaudet kuluivat, mutta laitteen mukaan en ovuloinut kuin yhtenä kuukautena. Tämä + se että kiertoni oli epäsäännöllinen, sai minut huolestumaan hedelmällisyydestäni; tulisinko raskaaksi edes yrittämällä?

Aikaa kului ja laite näytti minulle ovuloimattomia kuukausia, keltaisia ja punaisia valoja. Jossain vaiheessa turhauduimme. Juttelimme asiasta ja pian tilanne oli se, että viis veisasimme koko vekottimesta. Emme siis enää ehkäisseet – ajattelimme, että haluamme lapsen kuitenkin jossain vaiheessa, joten ei haittaisi vaikka se tapahtuisi pian. Ajattelimme kuitenkin, että tuskin niin käy ainakaan lähiaikoina – enhän laitteen mukaan edes ovuloinut.

hormoniton ehkäisyNeljän kuukauden päästä olin raskaana. 😀 Raskaus oli hieman yllätys (niin yllätys kuin se tällaisessa tilanteessa voi olla). Olimme raskaudesta todella iloisia kuitenkin. <3 Vaikka raskaaksi tuleminen ei ollutkaan laitteen ”vika”, en uskaltaisi luottaa siihen siltikään. Se kun ei nimittäin tunnistanut minun ovuloivan edes siinä kierrossa, jossa tulin raskaaksi. Lisäksi sivuilla sanotaan: ”Laitteessa on raskaustesti, joka vahvistaa raskautesi 18 päivän jälkeen” <– laite huomasi raskauteni vasta kun olin neljännellä kuulla. Jälkeenpäin olen myös lukenut, etteivät edes apteekin ovulaatiotestit välttämättä tunnista sitä – ovulaatio voi siis tapahtua, vaikkei mikään testi sitä huomaisikaan, kuten minullakin oli käynyt. Nyt meidän maailman ihanin tyttö on vuoden ja 7 kuukautta vanha. <3

Halusin tietää, miksi hedelmällisyystietokone ei tunnistanut ovulaatiotani ja raskaudenkin noin myöhässä. Laitoin viestiä asiakaspalveluun ja he halusivat analysoida minun kehoni lämpötiloja. Raportti lähetettiin valmistajalle Saksaan, jossa he ilmeisesti kävivät niitä läpi. Jonkin ajan päästä sain heiltä viestin, jossa kauhisteltiin lämpötilojani; kuulemma noin tasaiset lämmöt kertovat, että minun elimistöni voi erittäin huonosti ja että luultavasti olen allerginen jollekin tai minulla on keliakia. Minulta oli hetki sitten poissuljettu keliakia ja allergiat, joten siitä ei ollut kysymys. Koin itseni hyvinvoivaksi ja raskauskin oli alkanut nopeasti, joten annoin asian olla.

En siis suosittele laitetta, jos raskaaksi tulo olisi katastrofi. Mikäli vauvan yrittäminen on muutenkin ajankohtaista lähiaikoina eikä raskaus haittaisi, laite voi olla ihan jees. Tiedän kuitenkin myös naisia, jotka ovat vuosia käyttäneet Pearlya ilman ei toivottuja raskauksia. Heillä on kylläkin ollut säännöllinen kierto. Oma kiertoni on nykyään säännöllinen, mutten siltikään enää edes ajattele ottavani Pearlya käyttöön. Synnytyksen jälkeen valitsin kuparikierukan ja olen ollut siihen tyytyväinen. 🙂 Jos siis hormoniton ehkäisy kiinnostaa, suosittelen sitä. Niitä on myös synnyttämättömille naisille hiukan pienempiä malleja.

hormoniton ehkäisyOnko hedelmällisyystietokone sinulle tuttu? Uskaltaisitko kokeilla? Koetko että hormoniton ehkäisy on parempi vaihtoehto kuin hormonilliset?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Parjattu kuparikierukka – oma kokemukseniVaraudu näihin kysymyksiin synnytyksen jälkeen! ♡  Syötkö sinäkin makeaa vanhasta tottumuksesta? ♡ On julmaa jättää lapsi ilman sisarusta ♡  Lenkille suoraan synnytyssairaalasta ♡  ”Kroppa- ja parisuhde menee pilalle kun saa lapsen” + muita ennakkoajatuksia ♡ Hormonaalinen ehkäisy – ei enää ikinä ♡ Ulkonäköpaineet ♡ Syyllisyys syömisestä ♡ Stressiä ja kyyneleitä