Onko silikonit hyvä syy kieltäytyä imetyksestä?

Imetys tai imettämättä jättäminen herättävät yllättävänkin paljon tunteita. Luin muutama päivä sitten artikkelin, jossa Toisenlaiset äidit-ohjelmassa esiintynyt nainen ei halunnut imettää silikonien takia – häntä huoletti rintojen tulehtuminen ja uusi mahdollinen korjausleikkaus. Kyseinen juttu oli myös Iltapäivälehdessä ja kommenttiboksin sisältö ei tullut yllätyksenä. Moni mietti, miksi hankkia lapsia, jos ulkonäkö on tärkeämpää kuin lapsen hyvinvointi.

En ole oikein koskaan käsittänyt, miksi muiden valinnat kuohuttavat toisia niin paljon. Asiahan ei kuulu kenellekään muulle ja äiti loppupeleissä päättää imettääkö vai ei. Oli syy sitten silikonit tai synnytyksen jälkeinen masennus, lapsen kannalta se on aivan se ja sama, mikä todellinen syy on.

Imettämättä jättäminen ulkonäön takia, imetys, ulkonäkö, imettäminen, vauva, äitiys, vanhemmuus, kasvatus,Stuff about, toisenlaiset äidit

Imettämättä jättäminen voi johtua monista syistä

On lukuisia syitä olla imettämättä. Imettämättä jättäminen voi johtua edellä mainittujen lisäksi esimeriksi äidin väsymyksestä, imetyksen aiheuttamasta ahdistuksesta, imetyksen hankaluudesta tai jostain sairaudesta. Jotkut näistä syistä ovat tietysti painavampia kuin toiset – jos imetys ei millään onnistu, niin sitten se ei onnistu.

Itse imetin lastani 3 kk. Olisin imettänyt pidempäänkin, jos se olisi onnistunut. Viimeisin kuukausi oli jo aikamoista taistelua asian kanssa. Olimme molemmat tyytyväisempiä (minä ja lapsi) lopetettuani imetyksen.

Pääasia että lapsi ja äiti voivat hyvin

Onko itsekkyyttä jättää imettämättä ulkonäön takia? Mitä jos tekee ulkonäöllään uraa tai sillä on muuten vain todella iso rooli työn kannalta? Onko se julmempaa, kuin esimerkiksi jatkuva poissaoleminen lapsen luota työmatkojen takia?

Voiko lapsen hyvinvointi olla ykkönen, vaikka jättäisi imettämättä ulkonäön takia? Mitä jos ajatus ulkonäön menettämisestä ja imetyksestä ahdistaa toden teolla ja näin ollen se vaikuttaisi negatiivisesti äitiin ja sitä kautta lapseen? Kumpi päätös on silloin lapsen hyvinvoinnin miettimistä? Pitäisikö silloin vain imettää väkisin vai olla hankkimatta lapsia?

Oma kantani

Itse en jättäisi imettämättä ulkonäön takia, mutten tuomitse jos joku niin tekee. Mielestäni voi olla äitinä hyvä, vaikka tekisikin moisen päätöksen – vaikka imetys olisi terveellisempää, ei lapsi mielestäni korvikkeesta kärsi (muutenhan se olisi kielletty). Harvoin yksi tehty tai tekemättä jättäminen määrittää, onko joku hyvä vai huono vanhempi.

Ajatusmaailmaani vaikuttaa varmasti se, että olen tullut allergiseksi muiden vanhemmuuden arvostelulle. Jos lapsi on tyytyväinen ja hänestä pidetään huolta, imettämättä jättämien ei sitä pilaa.

Mitä mieltä itse olet – onko imettämättä jättäminen ok ulkonäkösyiden takia?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Miten luottaa petetyksi tulemisen jälkeen? Lapsen yksityisyys netissä Raskaus alle vuoden seurustelun jälkeen Teetkö elämästäsi vaikeaa? Naiset jotka vihaavat miehiä Ranskassa vauvalle syötetään sokeria, pitäisikö meidänkin? Onko lapsen pakko saada joululahjoja? Oletko kelvollinen vanhemmaksi- testi! Vuosi äitinä

Bisnespukeutumisen säännöt – turhaa nillitystä?

Bisnespukeutuminen ja sen säännöt ovat herättäneet viime aikoina keskustelua useissa blogeissa. Kukaan tuskin on välttynyt aiheeseen liittyvältä HS:n lehtijutulta. Moni tästä onkin kirjoittanut jo vastineen ja ajattelin itsekin heittää lusikkani soppaan. Mitä itse ajattelen tästä?

Itse olen sitä mieltä, että jos työpaikalla on selkeä pukukoodi, on sitä syytä noudattaa. Ihminen joka haluaa työskennellä kalsareissa, tuskin muutenkaan hakeutuu firmaan, jossa jokaisella oletetaan olevan puku ja suorat housut päällä.

Jos työpaikalla ei selkeää pukukoodia ole, mielestäni jokainen voi pukeutua miten haluaa – kunhan huolehtii hygieniasta ja siisteydestä (puhtaat vaatteet, peseytyminen jne.) Ajattelin vastata myös tekstin väitteisiin tässä postauksessa.

Bisnespukeutuminen, työvaatetus, työelämä, työ, tyyli, muoti, vaatteet, HS, työvaatetus

Bisnespukeutuminen – turhaa nillitystä vai muiden kunnioittamista?

”Etiketti on löystynyt niin, että nykyään saa laittaa päälleen melkein mitä tahansa. Monilla niilläkin aloilla, joilla ennen oli pukupakko, on nyt vapaat kädet vaatetuksessa. It-alan hupparilinja on rentouttanut pukeutumista entisestään. ”,

Ehkä moni firma on tajunnut pukupakon olevan täysin turha. Luultavasti se pukupakko olisi edelleen, jos sitä pidettäisiin tärkeänä? Jos rennompi pukeutuminen on firman linjaus, miksi pitäisi pukeutua pukuun?

”Kiistalan mielestä vanhassa mökkivillapaidassa ei voi mennä töihin. ”

Jos vaaditaan puku, ei kannata. Jos ei, mökkivillapaidassa voi mennä ihan hyvin – kunhan se on ehjä. 😀

”Se, että pukeutuu siististi, on kunnioittavaa muita kohtaan. Eikä se ole mitenkään pinnallista. On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota.”

Mitäköhän tässä tarkoitetaan siististi pukeutumisella? Mielestäni myös farkut ja huppari voivat olla siistit. Muiden ulkonäköön kyllä kiinnitetään huomiota, mutta pitäisikö sen takia muuttaa omaa tyyliään? Ei minusta. Olisi ehkä työnkin kannalta fiksua ohjata huomionsa ulkoisten seikkojen mukaan työhön tai vaikkapa persoonaan ja käytökseen.

Bisnespukeutuminen, työvaatetus, työelämä, työ, tyyli, muoti, vaatteet, HS, työvaatetus

Bisnespukeutuminen, työvaatetus, työelämä, työ, tyyli, muoti, vaatteet, HS, työvaatetus”Jos näyttää rassukalta, saa rassukan kohtelun, heidän kirjassaankin sanotaan. ”

Jotkut muut kuin bisnesvaatteet = rassukka? Tiedän kyllä monia ihmisiä, jotka ovat vakuuttavia vaikka tennissukat sandaaleissa. Vakuuttava ja asiansa osaavan ihmisen ei tarvitse hyppiä jäykkien pukeutumissääntöjen mukaan. Tämäkin on tietysti vain makuasia. Toistan; jos firmassa selkeä pukukoodi, sitä kannattaa noudattaa…

”Jos tulet työpaikalle silmäpusseissa ja paidanreuhkassa, et saa vaativia työtehtäviä”, Kiistala lataa.”

Kuka haluaisi olla paikassa töissä, joissa tehtävät jaetaan silmäpussittomuuden ja pukeutumisen perusteella? Kuulostaa mielestäni mälsältä. Itselläni on lapsesta saakka ollut tummat silmänaluset ja monet ihmettelivät kalpeuttani. Ala-asteella lintsasin toisinaan vedoten kipeyteen ”sä näytätkin ihan kipeältä”, oli vastaus. 😀

”Jos ei tarvitse miettiä hoitamattomia kynsinauhoja tai silmäpakoa sukkahousuissa, voi keskittyä tärkeiden työasioiden hoitamiseen.”

On tärkeää tuntea olonsa hyväksi nahoissaan ja uskon sen vaikuttavan myös työhön. Mutta entä jos kokee itsensä parhaimman näköiseksi ja itsevarmimmaksi rennommissa vaatteissa? Joku voi kokea olonsa todella kömpelöksi ”bisnesvaatteissa”. Minulla on maailman rumimmat kynnet – voin silti olla miettimättä niitä ja keskittyä tärkeiden työasioiden hoitamiseen. 😉

Bisnespukeutuminen, työvaatetus, työelämä, työ, tyyli, muoti, vaatteet, HS, työvaatetus”Naisen, jolla oli housut, arveltiin tienaavan vähemmän kuin hamepukuisen naisen. Jos naisella oli hame, häntä pidettiin menestyvänä ja hänen naiseutensa katsottiin olevan tasapainossa.”

Naiseus tasapainossa – mitähän tällä tarkoitetaan? Tuskin mitään, jolla olisi merkitystä pätevyyten kannalta. Ehkä tärkeintä kuitenkin on, että naiset viihtyvät nahoissaan ja vaatteissaan.

”Suomalaiset eivät tunnetusti käytä paljon rahaa vaatteisiin. Se saa Niipolan huokaisemaan syvään. Hänestä laatuun kannattaa panostaa.”

Kaikilla ei ole varaa ostaa laadukkaita vaatteita.

Yhteenvetona siis, mielestäni hyvältä voi näyttää, vaikka pukeutuisikin bisnespukeutumisen säännöistä poikkeavalla tavalla. Vaatteilla saa ilmaista itseään. Pätevän ihmisen tunnistaa ihan muista jutuista, kuin silmäpussittomuudesta ja ehjistä sukkahousuista.

Mielestäni on kuitenkin kunnioittavaa muita kohtaan, että hygieniasta pidetään huolta ja ollaan siistin näköisiä – ei siis tulla töihin superlikaisissa vaatteissa tai käydä suihkussa vain kerran kuussa. Mielestäni puhtaudella ja siisteydellä pääsee jo pitkälle. Pukukoodeja on hyvä noudattaa – jos työpaikka vaatii tiettyä pukeutumista, muussa tapauksessa siisteys riittää.

Mitä ajatuksia bisnespukeutuminen herättää? Oletko samaa mieltä HS:n lehtijutun kanssa? Miksi ja miksi et?

Kuvat: Jutta Hirsimäki, edit by me

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

”Täällä on hometta, mutta sain vain reuman” Kaikki työpaikkani ja palkkani Miksi mulla on peruukki?! Onko koulutuksen puute häpeä?Onko koulutuksen puute häpeä? Huomionkipeys on huono juttu! Blogilla ei saa tienata Valintakoe uudistus – hyvä vai huono? Onko unelmatyön tavoittelu epärealistista?

Painoindeksi on hölmö keksintö

Huomenta ja ihanaa uutta viikkoa! Tämän tekstin aiheena on painoindeksi – tuo omasta mielestäni harvinaisen huono mittari kehon hyvinvoinnin ja sopusuhtaisuuden määrittämiseen. Ymmärtääkseni painoindeksiä ei moni enää otakaan niin vakavasti, mutta siltikin jotkut niitä orjallisesti tuijottavat.

Painoindeksi Olen aina ollut hoikka, mutta vasta teini-ikäisenä alkoi hössötys alipainosta (siihen asti olin pysynyt painoindeksin mukaan normaalissa painossa, syömällä hemmetisti sipsiä ja karkkia). Pituuskasvun kiihtyessä paino luonnollisestikin jäi jälkeen – sehän on aivan luonnollista. Jos ihminen voi hyvin ja on terve, miksi siitä pitäisi huolestua? Kyllä se pituuskasvun hidastuminen yleensä saa painon nousemaan – ja vaikkei saisikaan, mitä se haittaa jos kaikki rullaa hyvin?

Sitten on se toinen puoli. Voit myös olla liian vähärasvainen ja laiha, vaikka painoindeksi sanoisi sinun olevan normaali. Se missä painossa oman kroppasi on hyvä olla, ei välttämättä ole ne kilomäärät joita painoindeksi suosittaa.

Painoindeksi

Painoindeksi

PainoindeksiMoni on painoindeksin mukaan ylipainoinen, vaikka sen näkee sokeakin kepillä ettei henkilö ole lihava – ei edes tukeva. Silti kyseisiä henkilöitä saatetaan kehottaa laihduttamaan terveystarkastuksessa – painoindeksin katsomisen jälkeen. Usein unohdetaan se, että lihas tosiaan painaa enemmän kuin läski. Pitäisi henkilön kuihduttaa lihaksensa vain ollakseen normaalipainoinen jonkun tietyn mittarin mukaan?

Painoindeksi on kehitetty 1830 -luvulla – se siis totisesti on vanha tapa. Ongelma on myös siinä, että se olettaa ihmisen olevan kaksiulotteinen – siksi se antaa helposti liian suuret lukemat pitkille tai lihaksikkaille ihmisille. En kyllä luottaisi siihen täysin kenenkään kohdalla.

Painoindeksi

PainoindeksiPainoindeksi ei myöskään kerro terveydestäsi paljoakaan. Tutkimuksen mukaan 54 miljoonaa ylipainoiseksi luokiteltua amerikkalaista osoittautui terveiksi kardiometabolisissa tutkimuksissa ja 21 miljoonaa normaalipainoista saivat luokituksen, jonka mukaan he eivät olleet terveitä. Lievä yli- tai alipaino ei siis tarkoita, että painolle pitäisi tehdä jotain. Jos tiedät eläväsi terveellisesti, olet terve ja voit hyvin, painoindeksin lukemat voi vetää vessanpytystä alas!

Mitä mieltä itse olet – onko painoindeksi hyvä vai huono juttu?

Kuvat: Jutta Hirsimäki, edit by me

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Paljon päivässä voi lihoa? Kiihdytä aineenvaihduntaa x8 ♡ Lihottaako makeutusaineet? ♡ Paljon eri liikuntalajit kuluttavat kaloreita? ♡  ”Voinko mä käyttää napapaitaa?”♡ Kesäkuntoon…onks pakko? Lihottaako mättöpäivä? ♡ Parhaat liikkeet pakaroille x5! ♡ Paljon treenaan viikossa?