Blogin kuvat

dsf89 (1 of 1).jpg

Joskus jengi tuntuu ihmettelevän miksi blogin kuvat eivät liity aiheeseen. Tätä olen joskus itsekin aiemminkin ihmetellyt – silloin kun en blogia itse kirjoittanut. Toisinaan voi olla vaikeata saada itse otettua täysin aiheeseen liittyviä kuvia. Jos bloggaaja kirjoittaa esimerkiksi työhaastattelustaan, pitäisikö hänen kesken työhaastattelun ottaa selfie rekrytoijan kanssa? 😀 Okei, ehkä hieman kärjistin mutta ymmärtänette pointtini; jotkut tilanteet ovat kuvaukseen haastavia eikä kameraa voi kaivaa esiin joka paikassa. Tietysti bloggaaja voisi jälkeenpäin ottaa tilanteeseen liittyviä kuvia, mutta jokainen tekee niin kuin tykkää. 🙂 Mikäli näin tekee, ongelmia voi tulla vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun blogia kirjoittaa päivittäin tai jos käy esimerkiksi päivätöissä sen lisäksi.

dsf90 (1 of 1).jpg

Jotkut myös haluavat blogissaan olevan vain laadukkaita kuvia ja esimerkiksi jo pelkästään sää voi tehdä kuvauksen hankalaksi. Pilkkopimeässä ei saa hauskasta tilanteesta kovin laadukasta valokuvaa, vaikka yrittäisi. Meillä ihmisillä on myös eri käsitykset siitä, mikä kuva sopii mihinkin tekstiin; toisen mielestä yhteensopimattomat kuva ja teksti ovatkin toisen mielestä täydellinen match!

Jotkut myös haluavat herättää kuvillaan hieman erilaisia mielikuvia kuin mitä pelkkä teksti antaisi olettaa. Blogeja on vaikka minkä näköisiä ja jokainen ilmaisee luovuuttaan ja visualisuuttaan niissä omalla tapaansa; toiset täysin tekstin aiheeseen liittyvillä- ja toiset sitten aivan muunlaisilla kuvilla. Osa pitää tärkeänä, että kuvat ovat kauniita ja laadukkaita vaikka eivät liittyisi aiheeseen, toiset taas laittavat mielummin kännykällä otetun, mutta tilanteeseen liittyvän kuvan.

dsf91 (1 of 1).jpg

Täytyy myöntää, että välillä itsekin haluaisi enemmän kuviinsa vaihtelua ja panostusta. Hyvien valokuvien ottaminen vie aikaa ja vaivaa ja aina sitä aikaa ei ole vaikka miten haluaisi. Joskus taas minulla saattaa olla aiheeseen liittyvä kuva, mutta se on todella huonolaatuinen tai epätarkka jonka vuoksi se ei päädy blogiin. Sitä on muuttunut vaativammaksi ja haluaa pyrkiä parempiin kuviin.

Seuraa Facebook & Instagram

 

Lue myös:

Blogin tulevaisuus

Blogin suosituimmat postaukset

Kukaan ei halua lukea bloggaajan ongelmista

Kuvat: Suvi

***

Some people seems wondering why blog’s pictures doesn’t always relate to the topic of the text. I’ve also wondered this – until I start to write blog myself. I desiced to write about this, when I noticed that someone has wondered this in Saranda’s post. I also commented on that post, so I may repeat myself.

So, sometimes it may be difficult to take pictures’s which fits exactly to the text. You can’t take photos in every place and description of the circumstances aren’t always fertile. Some people wants that every photo in their blog are high-quality.

Time is limited and if you want to publish a post every day and you also have a dayjob in addition, it could be difficult to find time to take a suitable picture’s.

These are my thoughts about this topic.

What kind of thougts you have in mind?

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta