Blogivinkit x 7

Lueskelen paljon blogeja ja usein saatan eksyä uuteen blogiin kiinnostavan otsikon perässä. Silti minulla on kuitenkin aika monia blogeja, joissa tulee ainakin viikoittain vierailtua. Uutta luettavaa on aina kiva löytää ja siksi päätin jakaa nämä teillekin. Mukaan en ottanut kaikkia lemppareitani ja esimerkiksi Fitfashionin blogit jätin suosiolla pois; jos löytää tänne mun blogiin niin varmasti löytää myös muihin Fitfashionin suosikkeihinsa. 😉

suosikkiblogit

Heartbeats

Tämä blogi on tuorein löydökseni – Ihanan kepeä ja pirteä. Sitä lukiessa tulee aina hyvä mieli. 🙂 Monipuoliset aiheet ja kivoja kuvia. Postaukset on jaettu kategorioihin, joten sieltä löytää helposti mieleistä luettavaa.

Vilma P

Tätä blogia seuraan aina jos haluan valokuviin inspiraatiota. Ihania ja laadukkaita kuvia! Blogissa painottuu valokuvaus ja hyvinvointi. Parhaita ovat mielestäni pohdiskelevat tekstit. Blogia lukiessa tulee aina myös kaipuu ulkomaille, Italian maisemat näyttävät hiukan kutsuvammilta kuin Suomen. 😀

White trash disease

Natan blogista saa aina motivaatiota tavoitteiden eteen työskentelemiseen. Sen verran aikaansaava tyyppi, että blogia seuraa jo pelkästään sen vuoksi. Tykkään myös hänen tyylistään kirjoittaa. Parasta antia ovat kuulumiset ja rahaan liittyvät postaukset. 😀 Siitä niin harva viitsii kirjoittaa.

Kolmistaan

Karoliinan blogia aloin lukemaan enemmän sen siirryttyä Lilyyn. Tykkään blogista monipuolisuuden takia. On mielenkiintoista lukea hänen avoimia pohdintojaan äitiydestä ja elämästä yleensä. Blogi on jollain mukavalla tapaa arkinen ja se on virkistävää vaihtelua.

Ella Elers

Kun löysin Ellan blogin ja olin aivan mykistynyt; miten hyvälle ja inspiroivalle tuulelle voi tulla jonkun kirjoituksesta! Ihanan positiivisia postauksia. Nyttemmin hän on kuitenkin siirtynyt rehellisempään kirjoitustyyliin ja tykkään siitä myös vähintään yhtä paljon. Todella taitava kirjoittaja ja ihanan oivaltavia tekstejä.

Tyhjä ajatus

Sarandan blogia aloin lukemaan Lilyssä ollessani. Hänen bloginsa on hyväntuulinen ja ajatuksia herättävä. Pystyn usein samaistumaan teksteihin. Hän on myös todella mukava ja positiivinen tyyppi, joka välittyy myös blogin kautta.

But I’m a human not a sandwich

Tässä blogissa puoleensa vetävät tällä hetkellä sisustukseen liittyvät postaukset! Kämppäkuume senkun kasvaa. 😀 Tykkään seurata myös tavallisesta perhe-elämästä kertovia blogeja.

Mitä blogeja te luette? Vinkit jakoon! 🙂

Facebook & Instagram

Lue myös:

Mitä blogeja itse luen tällä hetkellä?

Blogilla ei saa tienata

Mistä kirjoittaa blogiin?

***

Here’s some of my favourite blogs:

Heartbeats

Vilma P

White trash disease

Kolmistaan

Ella Elers

Tyhjä ajatus

But I’m a human not a sandwich

What blogs you like to read?

 

 

 

 

 

Taru

4 vastausta artikkeliin “Blogivinkit x 7”

  1. Kiitos vinkeistä, kiva saada uutta luettevaa! 🙂 Osa suosittelemistasi on tuttuja itsellekin, osa uusia 🙂 btw kirjoitin juuri eilen mun luonnoksiin omat top-10-blogit!! Huvittavan sama ajoitus 😀 en tähän nyt listaa niitä, mutta blogista löytyy ensi viikolla hehheh ;D

    • Noniin hyvä! 🙂 Ens listaan laitan sit sun blogin, sitäkin tulee sen verran usein luettua. 😀

  2. Mulla on myös suunnitteilla postaus omista lempiblogeista 🙂 Kolmistaan ja Tyhjä ajatus on myös omia suosikkeja, mutta tuo ensimmäinen Heartbeats on mulle uusi tuttavuus. Täytyypä käydä tutustumassa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta