Empiirinen tutkimus – Hymyile tuntemattomalle

möykkyreisi (1 of 1).jpg

Hahhaa en tiedä voiko tätä ihan empiiriseksi tutkimukseksi kutsua, mutta otsikoinpa noin kuitenkin. En myöskään hymyillyt koko ajan, vain siis noin 45 minuuttisen kävelymatkan ajan.

Olin siis muutama päivä sitten kävelemässä keskustasta miestä ja vauvaa vastaan. Katselin aurinkolasieni suojista vastaantulijoita ja muita ympärillä olevia ihmisiä. Yllättävän harva tuijotti puhelintaan toisin kuin yleensä. Ehkä ihmiset haluavat nauttia aurinkoisista maisemista tai sitten he ovat ymmärtäneet törmäävänsä valotolppiin jos eivät katso eteensä.

Huomasin kuitenkin että lähes kukaan ei hymyillyt; ainoastaan pari henkilöä, jotka eivät kulkeneet yksin. Kukapa sitä nyt yksinään hymyilisi.

Melkein kaikilla oli aurinkolasit päässään, joten silmien hymyä ei tietty voinut nähdä. Minua kuitenkin hymyilytti ja päätin hymyillä koko matkan. Halusin tietää hymyileekö kukaan minulle takaisin vai saanko kummastuneita katseita.

daaa (1 of 1).jpg

Kuljin siis hymyillen eteenpäin ja aika nopeasti huomasin poskien alkavan särkeä. Mietin miten ihmeessä missit jaksavat hymyillä koko ajan. Huomasin myös, että poskiin sattuu vähemmän jos antaa hampaiden hieman näkyä hymyillessä.

Ensimmäinen ”reaktio” jos sitä niin voi kutsua, tuli mieheltä joka ei oikeastaan hymyillyt mutta kääntyi perään katsomaan. En kyllä tiedä johtuiko se hymystä. Toinen ja kolmas reaktio pieni hymy, nuorelta mieheltä ja keski-ikäiseltä naiselta. Muita reaktioita en havainnut. Joko kukaan ei uskaltanut vastata hymyyn hullulle joka hymyilee yksinään. Tai sitten en hymyillyt tarpeeksi isosti. Hahah. Ehkä ihmiset eivät olleet vielä niin kesätuulella, onhan vasta kesäkuu.

Onko siellä yksin hymyilevää jengiä? 🙂

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta