En jaksa juhlia synttäreitä!

Minä täytin 25-vuotta nyt torstaina. Olen jo pitkään ollut todella huono juhlimaan synttäreitäni ja viimeksi 18-vuotispäivilläni muistan oikeasti kunnolla juhlineeni synttäreitäni. 19-vuotispäivilläni suunnitelma taisi olla pussikaljaa puistossa ja baariin. Sen koommin synttäreitä ei olekaan vietetty. Jostain syystä en jaksa juhlia synttäreitäni enää! Aika tylsää.

Sen jälkeen synttärit ovat vain tulleet ja menneet ilman sen kummempia kommervenkkejä. Toki aina muutama ihminen muistaa minua lahjalla, mikä on tietenkin kivaa, mutta siihen se jääkin. Viime vuonna kävimme miehen kanssa varmaan ravintolassa synttäreiden kunniaksi. Päivä ei tosin osunut kohdalle, mutta ainakin samalle viikolle!

Päätin tuolloin, että kun täytän 25, aion juhlia jotenkin suuremmin. Koska kyllähän sitä nyt pitää nyt juhlia ainakin vuosikymmenen puolivälissä ja tietysti kun täyttää pyöreitä vuosia!

En jaksa juhlia synttäreitä, en jaksa juhlia, synttäreiden viettäminen, synttärit, syntymäpäivät, juhliminen, stuff about

Silti mitään bileitä ei ole tiedossa. Suoraan sanottuna, ajatus sellaisesta tuntuu tällä hetkellä suorastaan uuvuttavalta. Viime viikot ovat olleet aika rankkoja; omaa ja lapsen sairastelua, pätkittäisiä ja lyhyitä yöunia, miehellä pitkiä työpäiviä jne.

Vietimmekin siis eilen miehen kanssa (vaikka synttärit olivatkin torstaina), syntymäpäiviäni neljän seinän sisässä chillailemassa. Teki hyvää, vaikka vieläkin tuntuu, että pidempi lepo olisi ollut tarpeen. 😀

Ehkä se pitää vain hyväksyä; minä en jaksa juhlia synttäreitä – tai sitten kunnostaudun ensi vuonna! Samaistutko? 😀

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

 Stalkkaan ihmisiä – mitä teen kun kukaan ei näe x9!Mistä juomasta pidän? Missä olen asunut? ”Legginssit eivät ole housut!” Milloin lapsi päiväkotiin? Empiirinen tutkimus – hymyile tuntemattomille Helpot kiharat ilman lämpöäTäydellisen elämän suorittaminen 18 x jatka lausetta Saako itkeä? – ajatuksia herkkyydestä

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta