Feikit asukuvat

dsf44 (1 of 1).jpg

Minulla oli jo valmis postaus tästä aiheesta, mutta onnistuin kadottamaan sen johonkin. Kokeillaan siis uudestaan.

Blogeissa on jonkin verran ollut viime aikoina keskustelua asukuvista ja siitä ”saavatko” ne olla lavastettuja. Toiset kaipailevat vuosien takaisia aitoja kännykällä peilin kautta otettuja asukuvia ja toiset tykkäävät muotilehden kuvien kaltaisista julkaisuista.Toiset sanovat että katsovat muotikuvat mieluummin lehdestä ja blogeista taas arkisempia julkaisuja. Toisaalta taas osalle lukijoista muotiblogit toimivat nykyään ns. muotilehtinä.

dsf42 (1 of 1).jpg

dsf43 (1 of 1).jpg

Laadukkaat asukuvat voivat olla aivan yhtä aitoja kuin kännykkäräpsyt. Sama pätee myös toisinpäin. Lavastetun kuvasta tekee mielestäni se, että bloggaaja pukee tietyt vaatteet itselleen vain kuvauksen ajaksi, eikä käyttäisi niitä muuten. Minun mielestäni jokainen voi ottaa blogiinsa millaisia asukuvia tykkää. Kannattaa tehdä omaa juttuaan ja jos siihen kuuluu muotilehtimäiset, kenties myös lavastetut asukuvat niin sitten se on niin. Toisen tyyliin taas voi sopia arkisemmat kuvat, jotka otetaan vähän suunnittelematta. Minua ei myöskään haittaa jos joku haluaa lavastaa päivän asu-kuvansa. Vaikka joku poseeraisi talvipakkasella avokkailla, koen että voin muulta osin inspiroitua asusta, vaikken itse kuvan asua täysin kopioisikaan. Haen asukuvista inspiraatiota, itselleni ei siis ole väliä onko kyseessä oikeasti päivän asu vai ei.

Asukuvia varten vaatteiden lainaamista on myös kritisoitu tai oikeastaan asian kertomatta jättämistä; se voi kuulemma antaa vääristyneen kuvan siitä kuinka paljon erilaisia vaatekappaleita kaapista ”pitäisi” löytyä. Toisten mielestä postauksessa pitäisi kertoa jos tuote on lainattu yms. Itse jostain syystä kuvittelen, että ihmiset tietävät jo ettei kaikki ole sosiaalisessa mediassa ja blogeissa sitä miltä näyttää. Nuoremmat lukijat voivat tietty luulla toisin, mutta aika paljon tästä aiheesta on puhuttu myös blogeissa. Kenties selkeintä olisi ehkä jos lainatuista vaatteista ilmoitettaisiin? Toisaalta ei kukaan muotilehdissäkään kirjoita, että ”kuvat ovat lavastettu ja vaatteet saatu”.  En myöskään usko että asian kertominen vähentäisi nuorten lukijoiden painetta omistaa vastaavia määriä vaatteita kuin bloggaajalla. Mielestäni ihan tavalliset muotilehtikuvatkin voivat aiheuttaa vastaavia paineita. Kuinka paljon vastuuta voidaan vierittää bloggaajan harteille ja kuinka paljon lukijoille?

dsf41 (1 of 1).jpg

Omalla blogillani ei ole mitään tiettyä linjaa asian suhteen. Kuvissa minulla on ainakin tähän asti ollut aina omat vaatteeni. Kerran tosin halusin kuvat korkokengistäni, joten minulla oli mukana vaihtokengät myös koska en ole mikään korkokenkä ihminen pidemmän päälle. ;D Ostan vaatteita nykyään useimmiten kirppareilta. Itselleni se on helppoa, koska en ole minkään tietyn merkin tai uutuuksien perään. En silti sano etten ikinä aikoisi ostaa niitä.

Mitä mieltä sinä olet?

***

Blogs have recently spoken about ootd-pictures. Should they be genuine or staged?

I think that everyone should do what feels good. I don’t mind if somebody wants to stage her pictures. If outfit is very impractical, I still feel I can inspire from it someway, even if I wouldn’t use excatly the same outfit.

I use only my own clothes in my pictures. However once I wanted pictures from my highheels, so I had replacing shoes with me, because I can’t walk with highheels long times. ;D

 

Taru

4 vastausta artikkeliin “Feikit asukuvat”

  1. Sanon nyt ihan alkuun, että jokainen thköön kuten parhaaksi ja itselleen sopivaksi näkee, koska maailmaan mahtuu joka tapauksessa yhtä monta mielipidettä ku on ihmistäkin.

    Henk koht tykkään eniten katsoa laadukkaita ja taitavasti otettuja kuvia, koska sellaset inspiroi paremmin kuin suhruiset teinipeilit, vaikka asu niissä kuvissa olisikin täsmälleen sama. Mut makuasiahan tää on. Vaatteiden lainaaminen kuvia varten on sen sijaan vähän monimutkaisempi juttu. Ite koen että valehtelisin jollain tapaa, jos käyttäisin kuvissani jonkun muun vaatteita, mut sit taas muoti/tyylibloggaajalla saa mun puolesta olla myös lainavaatteita käytössä, koska se palvelee vähän kaikkien etua. Bloggaaajalla on uusia vaatteita esiteltävänä ilman että lompakko tai ympäristö kärsii liiaksi, ja toisaalta lukijalla on mahdollisuus saada paljon enemmän inspiraatiota kun bloggaajalla käytössään oleva vaatevarasto (vaikka osa olisikin lainavaatteita) on isompi. Tässä ero on siis ehkä se, että mulla ja muilla joiden blogeissa ei juuri muodista/tyylistä puhuta, lainavaatteet olisivat ehkä enemmän oman egon pönkitystä ja kiiltokuvan kiillottamista inspiraation tarjoamisen sijaan, kun taas muoti/tyyliblogia pitävällä henkilöllä juttu menis just toisin päin. Samoin esimerkiksi lainassa oleva suklaamuotti on muotibloggaajalla turha kiillotuslisä, mutta ruokabloggaaja voi sen avulla ehkä kokeilla uutta ideaansa jonka haluaa jakaa lukijoilleen.

    Eli musta lainajutut on mun mielestä hyvä juttu silloin, kun niiden avulla voidaan tarjota myös lukijalle jotain, mut muuten siin on vähän valehtelun makua.

  2. Kiitos hyvin perustellusta kommentista! 🙂 Sulla oli paljon hyviä pointteja tässä. 🙂

  3. Oon kyllä samaa mieltä. En oikeastaan edes ajattele ”päivän asu” -postauksia sen syvällisemmin, että hmmm onkohan sillä tosiaan ollut toi mekko päällä, kun on niin kylmä. Harvemmin postauksia edes otsikoidaan enää niin, tai ylipäätään keskityttäisiin, mitä tänään on päällä. Mulle se on oikeastaan aivan sama. Itse ainakin inspiroidun niistä, ja tykkään nähdä erilaisia tyylejä. Ja auttaahan se katsomaan, kun kuvat ovat lähestulkoon taidetta. Mä en oikeastaan edes ymmärrä koko haloota, mitä jotkut nostaa tästä asiasta 🙂 Hyvä kirjotus jälleen kerran 🙂

  4. Samaa mieltä! Kun luen muotiblogeja, mulle on ihan sama ovatko vaatteet bloggarin omia vai ei. Kyllä mä siitä silti inspiraationi saan 😀 tykkään aidoista blogeista joissa puhutaan asiaa, mutta asukuvat saavat olla feikkejä. Ristiriitaista..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta