Fitnestä vai salmiakkia? #ruokapäiväkirja

Hyvää huomenta kaikki! Näin tiistain kunniaksi (ja kaikkien suureksi yllätykseksi) jaan blogissa tänään eilisen ruokapäiväkirjani, joka sisälsi muun muassa salmiakkia ja halloumjuustoa! Ja pohdintaa siitä, pitäisikö palata vähän tiukempaan ruokavalioon ja niin kutsuttuun fitnesslife -syömiseen. 😀

Aamupala

Aamupala oli tällä kertaa hieman erikoisempi. Usein tulee syötyä pieni ja ehkä hiukan köykäinenkin aamupala. Nyt aamu alkoi ruoilla, joita saimme miehen äidiltä lauantaina mukaan. Kävimme siellä syömässä ja usein sieltä saa myös ruokaa mukaansa lähtiessään. Lautasella oli siis halloumjuustoa, perunaa, kasvisgratiinia, kurkkua sekä kermaviilidippiä.

fitnesslifeLounas & päivällinen

Minun viettäessä railakasta juhannusta, mies oli kotona kokkailemassa. ;D No kyllä se muutakin teki! Lounaaksi siis spaghettia, jauhelihaa ja tomaattikastiketta sekä kurkku-salaatti mixaus. Samaa settiä tuli syötyä kaksi kertaa päivän aikana.

fitnesslifeVälipala

Päätin aloittaa taas hieman terveellisemmän ruokavalion ja palata menneinä vuosina maistuneeseen puuro-banaani-raejuusto sekoitukseen. Voisilmä lisäksi, koska en jaksanut hakea vessasta kookosöljypurkkia. Miksi se on vessassa, joku ehkä miettii. Siksi koska rasvaan sillä myös naamani toisinaan. 😀

Jännä juttu muuten, että ennen raskautta saatoin syödä päivässä pahimmillaan jopa 800g raejuustoa päivässä, mutta nykyään pystyn syömään sitä maksimissaan pari kertaa viikossa. Raskaus näköjään muutti jonkin verran makumieltymyksiäni. Ehkä ihan hyväkin juttu tässä tapauksessa…

fitnesslifeIltapala

Vaikka hetken päätin, että nyt palaan takaisin mun entiseen fitnesslife -elämäntapaan, nuo aatokset haihtuivat päästäni nopeasti salmiakkipussin mukana. 😀 No ei nyt oikeasti – eihän fitnesslife tarkoita etteikö salmiakkia voisi joskus syödä! Ehkä silti pysyttelen tässä nykyisessä systeemissä ainakin toistaiseksi, hahah.

fitnesslifeMites teidän syömingit? Syökö joku muukin joskus lämmintä ruokaa aamupalaksi? Kivaa päivää. <3

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

 

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta