Kulta, haista vitt*!

Voiko puolisolle sanoa noin? Pilaako toisen haukkuminen riidellessä parisuhteen ennemmin tai myöhemmin?

Jos palaan ajassa taaksepäin ja mietin teinivuosien parisuhderiitoja, alkaa vähän nolottaa. Joskus riidellessä heiteltiin ilmaan v-sanat ja haistateltiin aivan surutta. Kaikki oli kuitattu anteeksipyynnöllä, eikä asiaa sen koommin pohdittu.

Tultuani hieman vanhemmaksi ja kenties kypsemmäksikin, pidin itsestäänselvänä että tällaista kielenkäyttöä en halua parisuhteessani käytettävän. Enhän minä tai kumppanini haistatella omille vanhemmillemmekaan tai ystävillemme – miksi ihmeessä puhuisimme niin toisillemme?

haukkuminen riidellessä Kirjoitin hetki sitten 8 faktaa meidän parisuhteesta -postauksen, jossa kerroin meidän välillä puhuvan ns. töykeästi toisillemme. Silti kumpikin tiedämme sen olevan meidän välistä huonoa huumoria. Emme siis riidellessä hauku toisiamme tai puhu muutenkaan alentavasti. Okei, kerran meidän keskustelu meni riidan yhteydessä näin:

Minä: ”Miks sä et puhu mitään?”

Mies: ”Koska sä oot perseestä.”

Tästä käytiinkin sitten vähän keskustelua, mutta jonkin ajan päästä nauroimme asialle. 😀 Myönnettäköön, ehkä olin perseestä tuolloin.

haukkuminen riidellessä

haukkuminen riidellessäVaikka edellä mainittu keskustelu käsiteltiin loppujen lopuksi aika huumorilla, mielestäni sillä on oikeasti suuri merkitys miten kumppanille puhutaan; ollaanko ystävällisiä ja kunnioittavia vai puhutaanko alentavasti ja ignoorataan. Itse olen sitä mieltä, että ennemmin tai myöhemmin epäkunnioittavasti toiselle puhuminen nakertaa suhdetta. Jos toiselle haistattelu on arkipäivää riidellessä, kynnys entistäkin törkeämpään kielenkäyttöön on erittäin matala; helposti se raja siitä, mitä toiselle voi sanoa siirtyy kauemmaksi.

Vaikka sanottuja- ja tehtyjä asioita voi jälkeenpäin pyytää anteeksi, rikkoo se mielestäni jotain kunnioitusta kumppaneiden välillä jos vihaisena sanotaan mitä sylki suuhun tuo. En halua toista loukata missään tilanteessa, en edes riidellessä. Ei kumppani ole mikään vihollinen, jota vastaan pitäisi taistella vaikka eri mieltä oltaisiinkin – tai ainakaan näin ei pitäisi olla. Mielestäni tärkeintä onkin näissä tilanteissa muistaa, että ollaan kuitenkin samalla puolella, ei toista vastaan.

haukkuminen riidellessä

haukkuminen riidellessäToisaalta, kumppanille uskalletaan näyttää yleensä ne ei niin ihanat -puolet itsestään. Silti en halua epäkunnioittavan puheen hiipivän arkeemme. Meillä on aika nollatoleranssi tämän asian suhteen ja olemme samoilla linjoilla tästä, aikaisemmin kertomastani keskustelustamme huolimatta. 😀

Tietysti ylilyöntejä voi sattua, eikä se ole maailmanloppu. Kyllähän me kaikki joskus olemme varmasti sanoneet riidellessä ja vihaisena asioita, joita kadumme. Se on kuitenkin mielestäni eri asia kuin jatkuva epäkunnioittava puhe. Itse en jaksaisi sellaista suhdetta, jossa aina riidan yhteydessä huudetaan ja raivotaan. Onneksi meidän riidat ovat harvinaisia ja pieniä, eikä tällaista ole tarvinnut murehtia.

Mitä mieltä sitä olet? Onko toisen haukkuminen riidellessä varma tapa tuhota suhde?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Erotaanko nykyään liian helposti? Miksi lapselle säästäminen kannattaa? Kumpi on pahempaa – jättäminen vai jätetyksi tuleminen? Miksi bloggaajan pitäisi julkaista paskakommentit? Epäonnistuneet valokuvat x11! Bonusta nettishoppailusta! 5 ällöttävää tapaani 8 x asiat jotka menee yli hilseen 10 KESÄMUISTOA

Taru

4 vastausta artikkeliin “Kulta, haista vitt*!”

  1. Toisen ihmisen kunnioitus on parisuhteessa yksi tärkeimmistä asioista. Toista kunnioittavaan käytökseen ei kuulu rumasti puhuminen. Asioista voi riidellä mutta henk. kohtainen haistattelu ei kuulu sydämeltään sivistyneen ihmisen käytökseen.

    • Kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä – kunnioitus on parisuhteessa todella tärkeää! 🙂

  2. Oma mies on tosi tulinen sielu ja hermostuu helposti ja vihaisena sanoo kaikkia tylsiä haukkumasanoja, josta tulee paha mieli minulle. Aina pyytelee myöhemmin anteeksi, mutta kyllä se silti satuttaa. En tiedä miten tästä pääsisi eteenpäin, kun riidoista jää aina huono mieli. Ja itse en tosiaan puhu ikinä niin ikävästi hänelle. Hän tietää sen, että käyttäytyy tyhmästi ja lupaa myöhemmin ettei enää hauku minua, mutta sitten aina vihaisena menettää malttinsa ihan täysin.

    • Kiitos kommentista! Toi on tosi kurja juttu! Toivottavasti miehes oppii hillitsemään sanojaan riidellessä. Ehkä hän ei ymmärrä miten paljon asia jää sua vaivaamaan? :/ Kannattaa vielä jutella asiasta ja toivottavasti saatte homman toimimaan. <3 Hyvää viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta