Fiiliksiä hoitovapaan loppumisesta

Hoitovapaa lähenee loppuaan ja työt pikkuhiljaa taas kutsuvat. Hieman yli vuosi oltu nyt kotona. Hoitovapaan loppuminen herättää monia tunteita. Olo on samalla haikea, mutta kuitenkin odottavainen. On mukavaa saada vähän vaihtelua arkeen. Silti tuntuu, että onko lapsi nyt liian pieni jäämään jonkun muun kuin äidin tai isän hoitoon. Toisaalta lapsi on nähnyt mummiaan syntymästään lähtien yleensä useammankin kerran viikossa, joten tuttu hoitaja kyseessä. Ehkä äidin naama ei sitten iltapäivisin niin kyllästytä kun olen ollut poissa.

Oloni ei myöskään ole niin haikea kuin voisi olla, koska tiedän vielä jääväni hoitovapaalle lapsen kanssa. En halua vielä luopua mahdollisuudesta olla hänen kanssaan kotona. Se on niin ainutlaatuista aikaa kuitenkin. Vaikka täytyy myöntää että ajoittain rankkaa. Varsinkin kun ystävät eivät ole tässä samassa tilanteessa.

Hoitovapaan loppuminen, hoitovapaan kesto, hoitovapaan keskeyttäminen, hoitovapaalla lapsen kanssa, hoitovapaa, hoitovapaalle, hoitovapaalle lapsen kanssa, millaista on olla hoitovapaalla, hoitovapaan päättyminen, Stuff about

Odotan mitä marraskuu tuo tullessaan. Vielä en ole päättänyt kuinka pian palaan hoitovapaalle. Ainakin kaksi kuukautta ennen jäämistä se päätös pitää tehä, haha. Katson sitten miltä tuntuu ja miten lapsen hoito lutviutuu. En osaa sanoa, millainen fiilis on kun lähden ensimmäistä kertaa taas töihin. Voi olla että alan rääkyä työmatkalla ja kadunkin päätöstäni. Alankin kaipaamaan niitä hetkiä kun lapsi itkee tylsistyessään ja minun pitää keksiä viihdykettä. Sitä kun laitan lapsen päiväunille. Tai sitä kun voin käydä ruokakaupassa ruuhka-ajan ulkopuolella. Tai sitä kun voin siivota mihin tahansa aikaan. Silloin voin onneksi lohduttautua sillä, että saan vielä jäädä uudestaan hoitovapaalle. Uskon että hetken työssäolon jälkeen osaan taas arvostaa lapsen kanssa kotonaoloa ihan uudella tavalla. <3

Hoitovapaan loppuminen, hoitovapaan kesto, hoitovapaan keskeyttäminen, hoitovapaalla lapsen kanssa, hoitovapaa, hoitovapaalle, hoitovapaalle lapsen kanssa, millaista on olla hoitovapaalla, hoitovapaan päättyminen, Stuff about

Millaisia fiiliksiä hoitovapaan loppuminen teissä herättää?

Seuraa Facebook & Instagram

Lue myös:

Haluan avioehdon – enkö luota parisuhteeseen? 8 faktaa meidän parisuhteesta! Erotaanko nykyään liian helposti?Pitääkö lapsen olla tyylikäs?Kasvatusneuvoja vai bullshittiä?”Ei siivota, leikitään vaan halihippaa” – Tarvitseeko sotkua sietää lapsiperheessä?Miksi lapselle kannattaa säästää?Stressiä ja kyyneleitäUra vai lapset?

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tykkää jutusta