Miksi tavata kavereita, kun voi somettaa?

Kännykkäriippuvuus on nykyään todella yleistä. Hurjan moni on kirjoittanut myös kännyköiden näpräämisestä seurassa. Asia on pyörinyt myös minun mielessäni ja päätin itsekin avata sanaista arkkuani.

Olen monesti nähnyt kaveriporukoita, joissa kukaan ei puhu ja kaikki näpräävät puhelintaan. Tiedän myös tilanteita, joissa ei ole jaksettu lähteä näkemään kaveria, koska voi keskustella Whatspissa. Uskon, että tämä tulee vaikuttamaan sosiaalisten taitojen huononemiseen ellei niin ole jo käynyt.

Sanon tähän heti alkuun, etten itsekään ole mikään täydellinen ihminen ja varmasti minunkin sosiaalisissa taidoissani olisi parantamista. Itse en kuitenkaan ymmärrä, miten jonkun mielestä ei ole epäkohteliasta näprätä puhelinta koko ajan jonkun seurassa. Minua ei haittaa satunnainen tai pikainen käynti somessa. Totaalinen kännykkäriippuvuus ja se, että puhelinta näprätään koko ajan, eikä toinen edes kuuntele mitä puhun, haittaa kyllä! Eihän se viesti mitään muuta kuin sen, että somettaminen on tärkeämpää kuin minun seurani. Harva varmaan myöskään tuntee itseään kovinkaan tärkeäksi näinä hetkinä.

Kännykkäriippuvuus

Kännykkäriippuvuus

Haluan käyttää aikaani ihmisiin joiden seurassa viihdyn, mutta jotka viihtyvät myös minun seurassani ja kokevat sen arvokkaammaksi kuin puhelimen ruudun. Minä tapaan ihmisiä muun muassa siksi, että haluan kuulla mitä heille kuuluu ja kertoa myös omia kuulumisiani. Haluan viettää aikaa sen ihmisen kanssa, enkä katsoa kun hän näprää kännykkäänsä. Miksi vaivautua paikalle jos aikoo tehdä koko ajan sitä mitä voi tehdä yksinkin kotona? Onko kivempaa näprätä porukassa kännykkää?  Tunteeko siinä itsensä sosiaalisemmaksi kuin jos olisi yksin kotona?

Tietenkin jos kaikki osapuolet haluavat tapaamisellaan somettaa yhdessä se on fine. Myös se on fine jos kumppanin tai kämppiksen kanssa asuessa välillä ollaan koneella toisen seurassa. Mielestäni se on eri asia jos asuu toisen kanssa; yhteistä aikaa varmasti on, vaikka välillä somettaisi toisen läsnä ollessa. Esimerkiksi minä ja mieheni haluamme välillä tehdä kumpikin omia juttujamme, mutta olla silti toistemme seurassa. Olen itsekin paljon koneella, koska rakastan bloggaamista. Muutenkin tykkään välillä vain datailla. Jos minun tekee mieli olla netissä, jään mielummin kotiin. En lähde dataamaan varta vasten kaverin luo.

Kännykkäriippuvuus

Osa saattaa tehdä tätä tiedostamatta asiaa. Onneksi omaa toimintatapaansa voi muuttaa.

Ensi kerralla kun sinua häiritsee kaverin puhelimen näpräys, sano siitä. Ensi kerralla kun otat itse sen kännykän seurassa ja alat näpräämään, mieti kumpi on tärkeämpää; se ihminen jota olet tullut tapaamaan vai sun kännykkä, jota voit räplää vaikka pöntöllä istuessasi.

Häiritsee kännykkäriippuvuus omia sosiaalisia suhteitasi?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Aikuisten ystävyydestä Miten eroon ennakkoluuloista? Huomionkipeys on huono juttu! Sosiaalinen media ja illuusiot Äiti kännissä ”Kroppa- ja parisuhde menee pilalle kun saa lapsen” Milloin normaalista tuli liian laiha? Kesäaktiviteettien kääntöpuolet Synnytys ilman epiduraalia

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta