Laiska pukeutuja

pikkujoulut3 (1 of 1).jpg

Ennen joulua joka puolelta pursuaa lookkivinkkejä pikkujouluja varten. Itsekin ihastelin taidokkaita meikkauksia ja hienoja kampauksia. Ajattelin että voisin jonkun postauksen itsekin aiheesta väkertää ja panostaa omaan pikkujoululookkiin, koska välillä on kiva pynttäytyä enemmän. Kuitenkin kun kaveriporukan pikkujoulupäivä koitti ja oli aika valmistautua lähtöön, huomasin ettei minulla ole mitään suurta intoa väkertää mitään erikoista ja miettiä vaatetustani tuntikaupalla. Saatika että olisin hankkinut sitä varten hikoillut sovituskopeissa ja hankkinut jotain uutta! Nykyään olen tarkka siitä että teen vapaa-ajallani mielekkäitä asioita ja jouluruuhkissa shoppailu ei ole yksi niistä.

pikkujoulut1 (1 of 1).jpg

Minulle loppujen lopuksi hieman kiire, joten päälle pistin tämän löysän ruutupaidan ja kirpparilta ostetut housut (joista bongasin myös reiden kohdalta likatahran). Mietin jos olisin pukenut vähän juhlavamman tiukan topin ylleni, mutta taas kerran päädyin mukaviin vaatteisiin. Joskus ei jaksa panostaa ja jos se tuntuu aiheuttavan enemmän vaivaa kuin iloa niin ei kannata vaivautua; varsinkin kun kyseessä olivat rennot kaveriporukan pikkujoulut. Eipä ketään kiinnostaisi vaikka olisi mennyt verkkareissa. Meikkasin kyllä vähän tavanomaista enemmän. Koruja en sen sijaan laittanut, koska mielestäni niitä on ärsyttävää alkaa riisumaan ennen nukkumaanmenoa (kuinka laiska voi ihminen olla?).

pikkujoulut (1 of 1).jpg

Aloin miettimään tarkemmin omaa juhlapukeutumistani. Arki- ja juhlapukeutumiseni on aika samanlaista, jollen ole menossa häihin yms. En edes muista milloin viimeksi olisin tinkinyt vaatteiden mukavuudesta. En kyllä moniin vuosiin. Joskus sitä osti joka bileisiin vähintään uuden paidan, koska eihän sitä samaa toppia voinut pistää päälleen. Jälkeenpäin tuo kuulostaa hullulta. Nykyään käyn juhlimassa niin harvoin ettei kukaan huomaisi vaikka minulla olisi joka kerta samat kledjut.  Kauas on tultu niistä ajoista kun piti kaikki olla viimeisen päälle. On minustakin mukavaa joskus laittautua enemmänkin, mutta ei haittaa jos toisinaan kuljen tukka harjaamattomana ja verkkareissa muutaman päivän.

pikkujoulut2 (1 of 1).jpg

pikkujoululookki (1 of 1).jpg

Laittaudutko sinä kunnolla juhliin vai meneekö arki ja juhla samalla lookilla?

***

Everywhere is full of tips to Christmas party-look. I was at Christmas party last week, and I had this casual look; loose checked shirt, pants from flea market and no jewelries. When I was getting ready for those party, I realized that I don’t want to spent much time to my hair and makeup. When I was younger, I bought new outfit to every party. Now it sounds crazy to me! Today my casual and party-look looks quite same. And it’s fine. Sometimes it’s nice to invest more to appearance, but most of the time I just want it to get it done easy and put comfortable old clothes on.

 

How much you invest in your party look?

 

 

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta