Last Weekend

puhallus 3 (1 of 1).jpg

puhallus (1 of 1).jpg

puhallus 4 (1 of 1).jpg

Koitettiin ottaa puhalluskuvia ja todettiin, että hyvä ilme on mahdoton.

Blogeja lukiessani olen huomannut että moni kertoo tykkäävänsä kuulumispostauksista. Itse tykkään myös välillä lukea niitä mutta kuten olen aiemminkin kertonut, pohdinnat minua kiinnostavasta aiheesta ovat suosikkejani.

Tämän vuoksi minulta ei ole tullut yhtäkään varsinaista kuulumispostausta tai tekstiä jossa vain höpöttelisin mitä mieleen juolahtaa. Olen välillä koittanut kirjoittaa sellaisia, mutta silloin on tuntunut ettei tässä ole päätä eikä häntää. Ehkä kannattaa välillä vain kirjoittaa eikä analysoida liikaa. Tässäpä siis ensimmäinen viikoloppu-postaus.

lehvästö (1 of 1).jpg

lehvästö 2 (1 of 1).jpg

Viikonloppuna mentiin Keskuspuistoon pyörillä. Päätettiin mennä sellaisia reittejä joita emme olleet aiemmin menneet. Keskuspuistosta löytää aina uusia reittejä ja tuntuu että se jatkuu ikuisuuksiin! Yksin en voisi kyllä mennä sinne sokkeloimaan, minulla on maailman surkein suuntavaisto.  Joskus talvella kun mielestäni olin polkenut vain suoraan, eksyin silti. Onneksi pääsin navigoimalla takaisin kotiin asti.

Keskuspuistosta löytyi pieneläinten hautausmaa. En tiennyt että siellä sellainenkin on. Saa nähdä mitä kaikkea sieltä vielä löytää tulevaisuudessa. Myöhemmin kävimme kaupassa ja syötiin tortilloja.

hautausmaa kivi (1 of 1).jpg

hautausmaa lyhty (1 of 1).jpg

hautausmaa 4 (1 of 1).jpg

Minun oli tarkotus lähteä vielä illalla kavereiden kanssa ulos, mutta juutuin sohvaan kiinni. Lopulta ajattelin että menen vasta hieman myöhemmin, mutta tietenkin siitä kävi niin että väsy vei voiton. Nukkumaanmeno venyi silti yli yhteen, mikä nykyään on meille suuri saavutus.

Vähän ehkä hassua julkaista torstaina viime viikonlopun postaus. 😀

Mitäs sinne kuuluu?

 

Seuraa blogia FacebookBloglovin’, Blogit.fi, Blogipolku.fi

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta