Meidän lapsi osaa enemmän kuin teidän lapsi

Olen huomannut että joskus vanhemmilla on tapana kilpailla lastensa osaamisesta, jopa vauvojen kohdalla. Jotkut saattavat kysellä osaako lapsi jo sitä tai tätä ja jos vastaus on ei, he kauhistelevat asiaa ja toteavat ”Meidän lapsi osasi tuon jo sen ja sen ikäisenä”. Lasten vertailu on turhaa ja haitallista. Lapset oppivat asioita eri aikaan. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys. Siinä missä toinen konttaa jo puolivuotiaana, toinen voi oppia sen vuoden ikäisenä. Kumpikin lapsi on todennäköisesti silti täysin normaali omine yksilöllisine ominaisuuksineen.

Itse en pidä tällaisesta vertailusta. Onneksi olen sitä hyvin vähän kohdannut. Silti niistä muutamasta kerrasta jäi minulle epämiellyttävä olo. Ymmärrän että kehitysvaiheista voidaan olla kiinnostuneita, mutta tällaista vertailua en. Mitä ihmiset itselleen saavat tällaisesta vertailusta? Ajattelevatko he että heidän lapsensa on nyt lahjakkaampi ja parempi kun oppi kuivaksi viikkoa ennen naapurin mukulaa? Kyse on lapsista, eikä mistään näyttelyesineistä.

Lasten vertailu, vanhemmuus, lastenkasvatus, äitiys, itsetunto, taidot, lapsen kehitys, Stuff about

Lasten vertailu, vanhemmuus, lastenkasvatus, äitiys, itsetunto, taidot, lapsen kehitys, Stuff about

Lapsen kehitys riippuu monesta asiasta eikä kaikkeen pysty vaikuttamaan. Uskon kuitenkin että esimerkiksi lapsi jolle on juteltu paljon koko hänen elinikänsä, saattaa oppia nopeammin puhumaan kuin lapsi, jolle ei olla niin paljoa juteltu. Mielestäni ei kuitenkaan kannata stressata lapsen kehityksestä liikoja, yleensä neuvola puuttuu asiaan jos on syytä epäillä jotain. Itse olin kuitenkin sen verran hätähousu, että pyysin itse lähetteen lapselleni fysioterapiaan kun hänen kääntymisensä viivästyi ja vein hänet varmuuden vuoksi myös neurologille. Kaikki hyvin ja lapsi oppi kääntymään. 😀

Tämän takia ei kannata muutenkaan stressata jos lapsen kehitys ei noudata niitä ”normaaleja” aikoja. Itselleni ne aiheuttivat ennen välillä hieman turhaa epävarmuutta ja epätietoisuutta. Näitä ”normaaliksi” määriteltyjä aikoja ei siis kannata ottaa mitenkään kirjaimellisesti. Lasten kehityksessä voi olla todella suuret ajalliset vaihtelut ilman että joku olisi huonosti.

Lasten vertailu, vanhemmuus, lastenkasvatus, äitiys, itsetunto, taidot, lapsen kehitys, Stuff about

Mielestä lapsen kehitystä tulee seurata, mutta ei kannata välittää vaikka naapuri kehuskelisi lapsensa oppineen jonkun asian nopeammin. Sillä ei ole mitään merkitystä. Mielestäni jokaisen tulisi keskittyä omaan lapseensa eikä vertailla kuka oppi mitäkin ensimmäisenä. Onhan meillä aikuisillakin asioita, joita meidän ”kuuluisi” osata, mutta emme vieläkään osaa eivätkä kaikki niitä koskaan tule oppimaankaan. Esimerkiksi muiden yksilöllisyyden ymmärtäminen- ja kunnioitus.

Oletteko te kohdanneet vastaavaa? Mitä ajatuksia lasten vertailu herättää?

 

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

 

Lue myös:

Nuoret hulttiovanhemmat Valmis äidiksi? Hormonaalinen ehkäisy – ei enää ikinä ♡  Hedelmällisyystietokone ehkäisykeinona, suosittelenko? ♡ Parjattu kuparikierukka – oma kokemukseniEsikoinen hoidossa, vanhempi kotona vauvan kanssaFiiliksia hoitovapaan loppumisestaMinä en kyllä osta lapselle mitään frozen krääsääToinen lapsi vai ei?

Taru

Yksi vastaus artikkeliin “Meidän lapsi osaa enemmän kuin teidän lapsi”

  1. Heh, olen juuri samanlainen hätähousu, ja itse turhaan (mielessäni) vertailen omaa lasta toiseten lapsiin. Yirtän myös pitää mielessä tuon, että kyllä neuvolassa asiaan puututaan, jos jokin kehitysvaihe ei ole toteutunut kuten pitäisi.

    Mutta olen ihan samoilla linjoilla, että turhaa epävarmuutta ja pahaa mieltä aiheuttaa tuollainen ääneen lasten vertailu :/ Aina vertailija ei välttämättä edes tarkoita pahaa, mutta paha mielihän siinä tulee äidille, jos oma lapsi näyttäytyy ”huonompana” 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta