Lihottaako mättöpäivä?

Voiko kerran viikossa syödä mitä vaan lihomatta vai lihottaako mättöpäivä?

Tähän on tietysti vaikea vastata; riippuu niin ihmisestä, paljonko tuona mättöpäivänä syö ja paljon syö muina päivinä. Itse harrastin joskus tätä karkkipäivä kerran viikossa- tapaa ja voin sanoa että itselleni se ei sopinut. Siihen tuli jotenkin sellainen ajatus, että tuona päivänä on ”pakko” syödä jotain epäterveellistä, koska se oli se ”the päivä.” Sitten tuli syötyä kaikkea paskaa, vaikkei olisi edes tehnyt mieli. Joskus tuli syötyä liikaa ja tuntui, että kun oli pöhöstä päässyt niin olikin jo seuraavan mättöpäivän vuoro. Koko ajan oli siis vähän turvonnut olo. Ei kiva.

lihottaako mättöpäivä?

Vaikea sanoa lihottiko tuo; enhän tiedä olisinko ollut hoikempi ilman tuota kerran viikossa tapahtuvaa mättöilyä.  Pidän kuitenkin todella epätodennäköisenä, että kerran viikossa tapahtuva mättöily varsinaisesti lihottaisi – saisi kyllä oikein työkseen syödä sen päivän ajan. Tietysti paino voi vähäksi aikaa nousta ja turvotusta kerääntyä. Itse en tykännyt yhtään siitä pöhöstä, joten lopetin tämän tavan jo monia vuosia sitten. Nykyäänkin tulee joskus syötyä aika tuhteja määriä epäterveellisyyksiä, mutta turvotusta ja pöhöä ei jostain syystä keräänny samalla tapaa – joskus seuraavana päivänä saattaa olla jopa timmimpi olo. Varmasti myös hormonitoiminta ja kierto vaikuttaa naisilla tähän; toisinaan turvottaa vaikka mitä tekisi. 😀

lihottaako mättöpäivä?

lihottaako mättöpäivä?Joillekin tuo kerran viikossa mätöt toimii hyvin ja laihduttaessa se voi jopa kiihdyttää aineenvaihduntaa. Itse olen joskus painanut mättöilyn jälkeisenä aamuna jopa vähemmän kuin yleensä. Tämä on kuitenkin todella yksilöllistä, joillekin käy aivan päinvastoin. Tätä harvemmin, esimerkiksi pari kertaa kuussa tapahtuva mättöily on mielestäni jo sen verran harvoin, etten usko sen lihottavan. Niin ja muistetaan, että ne viikon muina päivinä tapahtuvat ruokailut vaikuttavat myös. 😉

Mitään absoluuttista totuutta ei tähän tietenkään ole. Se miten sinun kroppasi reagoi, selviää vain kokeilemalla. En nyt ala höpöttää tähän mitään saarnausta siitä, miten mättöämisessä ei ole järkeä – monelle minun normiherkutteluni olisi suoranaista ahmimista. 😀 Itselleni ei vain tule kovin helposti huono olo sokerista, kuten tästä ruokapäiväkirjasta voimme päätellä. Huonoon oloon asti syömisessä ei tietystikään ole järkeä, mutta eiköhän niitä ylilyöntejä satu kaikille edes joskus.

Mitä kokemuksia teillä on? Lihottaako mättöpäivä vai ei?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Vähennä treeniä ja kiinteydy

Kroppa raskauden jälkeen

Miltä näyttää 165cm & 55kg?

Taru

2 vastausta artikkeliin “Lihottaako mättöpäivä?”

  1. Mä oon samaa mieltä, että ei se yksi herkkupäivä välttämättä ketään lihota. Mutta täytyy kuitenkin pitää järki päässä. Hyvin usein kuulee, että yritetään laihduttaa/kiinteyttää tmv ja pidetään kerran viikossa herkkupäivä. Sitten ihmetellään, kun mitään ei tapahdu ja kun katsotaan sitä herkkupäivää, on silloin syöty 500g karkkia, 1 suklaalevy, pari pullaa… Ei kuulosta kovin pahalta tai isolta määrältä (ainakaan mulle… terveisin, herkkusuu 😀 ) , mutta loppuviimein saattaa varsinkin kiinteyttämisen pilata ihan täysin, kun energiansaanti ei oo kovin paljoa miinuksen puolella muutenkaan ja sitten sinä yhtenä päivänä syödään koko viikon kalorivaje täyteen ja ylikin. Ja varsinkin jos tuo siis tapahtuu joka viikko.

    Muutenkin ainakin mulla on – valitettavasti – sellainen kroppa, että se ei siedä kovin suurta herkuttelua jos haluan pysyä kuosissa. Ja kuosilla tarkoitan sitä olomuotoa missä itse viihdyn ja mistä pidän. 🙂 Monen mielestä saatan olla kuosissa rankemmallakin herkuttelulla, mutta itsellä se mukava olo itsensä kanssa tulee tietyssä kuosissa ja se kuosi ei salli överiherkutteluja kovinkaan usein.

    Eli yhtäkaikki, oon aikalailla samaa mieltä kun säkin. Jos mulla olis pt-asiakas, joka haluais herkutella kerran viikossa, en kyllä lähtisi suoraa päätä ”antamaan lupaa” vaan lähestyisin asiaa vähän eri kantilta. Miksi pitäis saada herkutella kerran viikossa? Miksi se herkuttelu pitäis nostaa sellaiselle jalustalle ja ihan odottaa sitä herkkupäivää..? Mutta en myöskään silti tyrmää sitä kerta viikossa-herkuttelua tai halua saarnata mitenkään. Ja kyllä, kolme omar-munkkia menis täälläkin ihan helposti! 😀 Eli samassa veneessä ollaan. 😀

    http://annikakotoneva.blogspot.fi/

    • Kiva kun kommentoit!

      Hahah. 😀 Kiva kuulla etten ole yksin kolmen omar-munkkini kanssa! Jep, mieluummin ehkä yrittäisi tehdä siitä arkisyömisestä mukavaa, ettei olisi hillittömät himot aina viikonloppuna. Liian vähäinen syöminen on kyllä varma tapa saada hullut himot aikaan ja sitten tulee niitä ylilyöntejä. Ja nää asiat on niin yksilöllisiä ettei varmasti voi sanoa mitään. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta