Media-alaa opiskelemaan!

Näköjään tästä sunnuntaista on pikkuhiljaa tullut tällainen viikon koonti/kuulumispostaus viikon tapahtumista ja fiiliksistä. Kuten perjantaina mainitsin, taas on hieman uudet jutut tiedossa.

Elikkäs niin…minullahan on tällä hetkellä avoimen ammattikorkean puolella liiketalouden opinnot. Olen kiinnostunut mainonnan ja yritysviestinnän suuntautumisvaihtoehdosta, mutta aluksi käydään ne perusopinnot. Ne eivät varsinaisesti kuulu lemppareihini, mutta jostainhan se on aloitettava.

Minua on kuitenkin pitkään (oikeastaan jo yläasteelta lähtien) kutkutellut ajatus media-alan opinnoista. Menin kuitenkin porukan mukana lukioon ja se onkin jälkeenpäin vähän harmittanut; miksi sitä ei vain uskaltanut tehdä niin kuin itse haluaa? Faktahan kuitenkin on että 15-vuotiaana on aika helposti muiden taivuteltavissa ja on helpointa tehdä kuten muutkin. Ainakin itse olin. Lukioon siis mentiin.

Onneksi näin 10 vuotta myöhemminkin voi hakeutua opiskelemaan uudelleen. 😉 Pistin hakemusta erillishaun kautta (koska minulla on jo amk-tutkinto) kouluun ja tällä viikolla kävin siellä tutustumassa. Sain paikan eli nyt aloitan maaliskuun lopussa mediapalveluiden toteuttajan opinnot. Olen kyllä innoissani tästä, vaikka tulihan tämä aika äkkiä!

opiskelu, uusia tuulia, opiskelu aikuisena, aamupala, Nyt sitten on sormi suussa vähän että hetkinen, mites aika tulee tähän riittämään. 😀 En haluaisi jättää avoimen amkin opintojakaan kesken, mutta voi olla että jostain on pakko karsia. Ne voi kuitenkin tehdä aikalailla etänä että periaatteessa se olisi mahdollista tehdä samaan aikaan. Käytäntö voi sitten olla toinen. Pitää ajan kanssa katsoa ja sitten priorisoida; mikäli joku kiinnostava työ osuisi eteen, niin silloin se olisi viimeistään suunniteltava hommat uudelleen. Tämän nyt alkavan koulun saisi varmasti sovitettua työn ohelle, sillä oman alan työpaikkahan on siinä se tavoite. Blogia en ainakaan tule jättämään pois. 😉

Pitää nyt sitten vain katsoa miten hommat lähtevät rullaamaan. Olen onneksi aikaansaava ihminen ja hyvällä suunnittelulla homma varmasti alkaa pelaamaan. Pitää sitten vain jättää jotain pois jos tuntuu että aika ei riitä. Tärkeintä on kuitenkin että aikaa jaa myös perheelle ja itselleni. Välillä kyllä tuntuu että yliarvioin oman ajankäyttöni ja sitten huomaankin että nyt on vähän liikaa hommaa. Onneksi aina voi muuttaa tilannetta.

Elämä voi kyllä muuttua nopeasti. Joskus tulee näitä muutoksia eteen todella nopealla syötöllä ja toisinaan sitä menee eteenpäin tasaisesti ilman mitään mullistuksia. 🙂 Nyt kuitenkin tämä oli ihan tervetullutta ja aionkin ottaa ilon irti! Tässä vielä tällä viikolla kuvaamani My day ja fiiliksiä tästä koko hommasta. 🙂

Tällaisia kuulumisia täällä, mitäs sulle? 🙂

Facebook & Instagram

Lue myös:

Sunnuntain fiiliksiä & päivän ajatus

Tapahtui tällä viikolla

Viikon kuulumiset rehellisesti

Taru

2 vastausta artikkeliin “Media-alaa opiskelemaan!”

  1. Hieno päätös! Ja uskon, että pystyt kaikkeen tuohon. Näen kyllä sut media-alalla ehdottomasti <3 Tsemppiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta