Meluherkkä

IMG_9411.jpg

Olen ihminen joka ei jaksa jatkuvaa hälyä. Pitkään kestävä melu ja hälinä saavat minut stressaantuneeksi ja pahantuuliseksi. Olen myös erittäin meluherkkä ja toisinaan jopa muutaman kiihkeästi keskustelevien ihmisten puhe saattaa sattua korviini. Tai jos joku nauraa kovaa. 😀 Saatan kuitenkin myös itse välillä puhua- ja nauraa kovaa, mutta eihän oma meluaminen tunnu samalta kuin muiden. ;D

 

Välillä on tylsää kun niinkin ihana asia kuin lasten ilakointi saa korvat särkemään. Asia jolle en oikeastaan voi mitään. En myöskään tajua miten jotkut pystyvät esimerkiksi olemaan festareilla ilman kuulosuojaimia. Kesällä kun olimme Tikkurilafestivaaleilla minulla oli kunnon korvatulpat, mutta halusin silti mennä aika kauas lavasta vaikka kavereitani ei musiikin volyymi haitannut yhtään.

IMG_9465.jpg

IMG_9468.jpg

Olen joskus myös poistunut jumppatunnilta, koska ohjaaja piti musiikkia niin kovalla ja huusi mikrofoniin kovaa. 😀 Pyysin laittamaan hiljemmalle ja hän laittoi, mutta hetken päästä hän laittoi sen takaisin kovalle. Poistuin siis jumpasta ja sinne jäänyt kaverini kertoi että ohjaaja oli ihan ihmeissään kysynyt onko tämä muka liian kovalla ja joku oli vastannut että se on ihan hyvä. Olin siis ilmeisesti ainoa jonka korvat olivat haljeta.

 

Välillä ihmettelen lastenkin jumpissa musan kovuutta. Lapsia ei tunnu kyllä melu sattuvan korviin ollenkaan; hehän kiljahtelevat toistensa korvan juuressa tämän tästä. Leffateattereissa en ole käynyt pitkään aikaan, koska äänet ovat niin kovalla. Vaikka minulla oli korvatulpat, huppu ja pipo ja sen lisäksi vielä peitin korvat kämmenillä, äänet sattuivat korviin. Sen takia en myöskään käy niin usein keikoilla, koska joskus musiikit ovat mielestäni aivan helvetin kovalla.

IMG_9409.jpg

Ihmettelen suuresti, miksi musiikkien ja äänten pitää olla leffateattereissa, konserteissa ja vastaavissa niin kovalla että sen tiedetään aiheuttavan kuulovaurioita. Sen takia korvatulppia jaetaankin esimerkiksi festareilla. Eikö olisi fiksumpaa pitää volat sillä tasolla ettei korvatulppia tarvittaisi erikseen? Musiikkikin kuulostaisi paremmalta, kuin tulppien kanssa. Perusteluna on usein että musiikki kuulostaa paremmalta kun se on kovalla. Onko se silti mahdollisen kuulovamman arvoista? Itse olen luonnollisestikin eri mieltä tästä. 😀 Tämä saattaa kuulostaa jonkun korvaan omituiselta ja kitinältä pienestä. Mutta en varmasti kuitenkaan ole ainoa meluherkkä, jolle liian kovat äänet aiheuttavat oikeasti kipua ja inhottavan olon.

Onko siellä joku muu meluherkkä joka stressaantuu jatkuvasta hälinästä?

 

Seuraa Facebook & Instagram

 

Lue myös:

Moi, mun korvat soi!

Somatosensorisen tinnituksen hoito

 

Kuvat: Suvi

 

***

I’m that type of person who stressed out about noise. I’m also a very noise sensitive and sometimes even a few people talking loud makes my ears ache. Or if someone laughs loud. 😀 Sometimes it’s boring, when so nice thing such children, who roars with delight, really hurts my ears. I can do nothing about it, expect use earplugs sometimes. I also don’t realize, how people can go to a music festivals without earplugs, that would be nightmare to me!

 

I’ve also left from Bodypump, because the music was too loud and the supervisor did not agree, when I asked could she turn the music down a littlebit. I had forgotten my earplugs at that time. For that reason, I don’t often go music gigs or to the cinema.

 

Is there someone else noise sensitive?

 

 

 

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta