Mitä tekisin lapsen kanssa toisin?

Vauvavuosi on jo takanapäin ja lapsi lähestyy kovaa vauhtia 1,5 vuoden ikää. Mitä ajatuksia tämä herättää ja onko jotain mitä tekisin lapseni kanssa- ja ylipäätänsä äitinä toisin jos voisin?

Äidit ovat kovia syyllistymään, eikä ihmekään. Monesti omasta ajatusmaailmasta poikkeaville toimintatavoille pyöritellään silmiä ja saatetaan arvostella kovinkin sanoin. Vaikka sitä miten yrittäisi toimia oikein, aina ei voi mennä täydellisen nappiin. Vauvan syntyessä, syntyy myös äiti ja tietysi isäkin. Siitä alkaa elämänmittainen tutustuminen lapsen ja vanhempien välillä.

Alussa en heti tiennyt, mitä lapsi milloinkin haluaa ja en aina edelleenkään tiedä. Tuskimpa sitä aina voi olla sataprosenttisen perillä toisen mielenliikkeistä. Kun ei sitä aikuisetkaan aina tiedä saatika lapsi. 😀 Siksi ei siis kannata mielestäni soimata itseään, jos joskus tulee tehtyä virhearvioita lapsen kanssa. Niitä tulee varmasti kaikille ja harvoin niistä mitään pidempiaikaista harmia seuraa.

Mitä tekisin lapsen kanssa toisin?

Mutta nyt takaisin tekstin otsikkoon; tekisinkö jotain toisin? Yhden asian ainakin keksin; pitäisin lasta enemmän ihokontaktissa. Voisihan sitä edelleen pitää, mutta nyt taaperona lasta ei kovin pitkäksi aikaa saa syliin pysähtymään. Ihan alussa pidimme lastamme paljon ihokontaktissa, mutta jossain vaiheessa se jotenkin unohtui. Olen kuitenkin lukenut paljon sen hyödyistä, joten siihen olisi voinut panostaa enemmän.

Tähän olisin voinut tietysti vastata myös imetyksen aikaisen loppumisen. Aluksi harmitti, että se loppui niin aikaisin. Jossain vaiheessa homma kuitenkin kävi niin stressaavaksi molempien kannalta, että katsoin parhaaksi lopettaa. Tiedän imetyksen hyödyt, mutta siinä vaiheessa kun asian kanssa on vempuloinut jatkuvasti univelassa, annoin itselleni niin sanotusti luvan luovuttaa. Tämän jälkeen olimme molemmat tyytyväisempiä.

En kuitenkaan mieti näitä asioita sen enempää, eivätkä nämä enää vaivaa. Olen aikoja sitten hyväksynyt sen, etten ole täydellinen enkä siihen pyrikään. Täydellisyyteen ei tule koskaan pääsemään – mitä nopeammin asian hyväksyy, sen helpompaa elämä on.

Olen kokonaisuudessaan tyytyväinen siihen, miten olemme kasvattaneet- ja hoitaneet lastamme sekä myös parisuhdettamme. Halusimme opettaa lapselle ajoissa päivän ja yön eron, koska katsoimme kaikkien eduksi sen että yöt nukutaan. Lapsi alkoikin nukkumaan yönsä pääosin jo pienenä. Tietysti on satunnaisia heräilyjä, mutta aika helpolla olemme näiden nukkumisten kanssa päässeet.

Olen myös tyytyväinen siitä, että meillä on miehen kanssa lähes kaikkeen kasvatukseen liittyvässä samanlaiset ajatukset. On lapsenkin kannalta selkeämpää, kun äiti ja isä ovat samoilla linjoilla. Olen myös vanhemmillemme kiitollinen, kun ovat olleet paljon läsnä lapsen elämässä. Sillä on todella suuri merkitys jaksamiseemme ja tottakai on ihanaa, että lapsellamme on läheiset välit isovanhempiinsa.

Yhtä kaikki, mielestäni ei kannata liikoja miettiä tai katua. Se että tekee parhaansa, on riittävää. <3

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Kun lapsi menetti tajuntansa

Varaudu näihin kysymyksiin synnytyksen jälkeen!

Mitä opin synnytyksestä x9

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta