Mustaa ja punaista

Mustaa ja punaistaPitkästä aikaa päivän meikki -postaus. 🙂

Jos joku asia meikissäni on ja pysyy, se on punainen huulipuna. Todella harvoin minulla enää muunlaista näkee. Punaiset huulet jotenkin kaunistavat ja kirkastavat kasvoja mielettömästi! Ehkä teiniaikoina koin meikkivoidehuulista ähkyn ja nykyään nuden sävyt tuntuvat tylsiltä. 😀 Ehkä vielä jonain päivänä innostun niistä. Muiden huulilla nude tuntuu toimivan hyvin!

”Uusi” asia tässä meikissä oli rajaukset. En ole pitkään aikaan käyttänyt eyelineria tai kajalia. Luovuin niistä, koska kyllästyin suttuisuuteen. Aina silloin tällöin päätän antaa niille mahdollisuuden; kissamaiset viirut sopivat mielestäni moneen tilanteeseen niin hyvin! Tässä meikissä piirsinkin kajalilla oikein pitkät viirut silmiini. Lopputulos miellytti – noin 3 minuutin ajan. Heti tuon ajan jälkeen, väri alkoi levitä ja mustia jälkiä sai pyyhkiä silmäluomista pois tämän tästä. Taas muistin, miksi silmämeikissäni ei näy kajalia lähes koskaan – edes vedenkestävä eyeliner ei ole ratkaissut tätä pulmaa.

Muuten tämä meikki oli mielestäni kiva. Mukavasti vaihtelua, vaikka ainoa muutos oli rajaukset silmissä ja hieman tummennetut kulmakarvat. Huulipuna on myös hieman eri sävy, jota olen yleensä käyttänyt – tämä on ehkä hieman oranssimpi, ei kyllä tässä kuvassa näy.

Onko sinulla kajali tai eyeliner, joka pysyy koko päivän – tai edes tunnin siistinä? Saa antaa vinkkiä! 🙂 Mukavaa keskiviikkoa!

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Party mood playlist

Aurinkolasit edullisesti

Madara luonnonkosmetiikka

Taru

2 vastausta artikkeliin “Mustaa ja punaista”

  1. Vau, upea meikki! Mulla on sellainen Lumenen nestemäinen eyeliner. Se on ihan ok. Mun silmät vuotaa tosi paljon, joten kuluuhan sekin sit pois silmäkulmista :/

    • Kiitos! <3 Jep, mun silmät on kyllä kans todella herkät ja vuotaa helposti! Mikäköhän neuvoksi, luulisi että kestävä eyeliner tai kajali olisi vuonna 2017 keksitty. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta