Pari munkkia päivässä pitää nälän loitolla

Viime sunnuntain ruokailut olivat kaukana mallikelpoisesta. Onneksi eilen palasin jo terveellisempiin ruokiin. Tässä kuitenkin katsaus sunnuntain syömisiin…

Aamupala

Turkkilaista jogurttia, mysliä ja kirsikoita. En ollutkaan syönyt kirsikoita pitkään aikaan. Mukavaa vaihtelua siihen iänikuiseen banaaniin.

nälkä kasvaa syödessäLounas

Voiko tätä lounaaksi edes kutsua..salmiakkikarkkeja! Olisin halunnut Kaatissäkin tai niitä kirpeitä sammakoita, mutta niitä ei ollut Alepan valikoimissa. 😀 Nämä karkit olivat vähän liian väkeviä omaan makuun. Samaan syssyyn söinkin sitten myös kaksi Omar-munkkia, jotka eivät pettäneet tälläkään kertaa! Yksi olisi tosin ehkä riittänyt..

nälkä kasvaa syödessä nälkä kasvaa syödessäPäivällinen

Nälkä pysyi munkeilla ja karkeilla poissa todella pitkään, joten seuraavaksi söin vasta monien tuntien päästä. Munakasta tomaatilla ja juustolla sekä fetasalaattia. Kuva unohtui ottaa, mutta onneksi olen joskus aiemmin ottanut vastaavan kuvan.

nälkä kasvaa syödessäIltapala

Sama setti kuin aamulla.

Joskus ennen minusta tuntui ettei nälkä pysy poissa ravinneköyhillä epäterveellisyyksillä, mutta nykyään tuntuu että asia on melkeinpä päinvastoin. Parin munkin jälkeen tuntui, ettei mitään tehnyt mieli koko loppupäivänä. Voi tosin olla, että lauantain tuhdeilla syömisillä oli myös osuutensa asiaan.

Kumpi siis kuulostaa tutummalta; nälkä lähtee munkilla vai nälkä kasvaa syödessä? 😉

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

 

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta