Kahden kesken

Tämä postaus on muhinut luonnoksissa aika pitkään, joten älkää ihmetelkö kesäistä vaatetustani. 😀 Meillä oli miehen kanssa parisuhdeaikaa ja päätimme tuolloin lähteä ulos kauniin päivän kunniaksi. Lähdimme pyörillä liikenteeseen ja kiertelimme siellä sun täällä. Jossain vaiheessa eksyimme Helsingin keskustaan ja kummallakin alkoi pikkuhiljaa olemaan nälkä. Taas kerran tuntui olevan vaikea tehä päätöstä ruokailupaikasta.

Loppujen lopuksi päädyimme Mikonkadulle ”nurkkaukseen”, jossa oli muutamia ravintoloita. Paikalle taisi olla ihan joku oikea nimikin, mutta eipä se minun päähäni jäänyt. Saa vinkata jos tiedätte mitä tarkoitan! 🙂

Paikassa oli mukava tunnelma. Vähän kuin olisi ollut ulkomailla. Ravintoloita oli muun muassa Santa Fe, Grande Grill ja Morrison’s. Hauskaa oli että sai mennä vain ulos istumaan ja tilata ruoan mistä paikasta halusi. Meille kyllä mainittiin, että mikäli tilaamme eri paikoista ruoat saattavat tulla hieman eri aikaan.

Parisuhdeaikaa, parisuhde ja vanhemmuus, kahden kesken, ravintolatreffit, treffit ravintolassa, yhteistä aikaa

Päädyimme kumpikin tilaamaan ruokamme Grande Grillistä. Itse tilasin Malibu Lemongrass Coconut Chicken– annoksen ja mies otti GG’s Burgerin.

Parisuhdeaikaa, parisuhde ja vanhemmuus, kahden kesken, ravintolatreffit, treffit ravintolassa, yhteistä aikaa

Omaan annokseeni sain valita lisukkeeksi lohkoperunat, ranskalaiset, villiriisi, bataattiranskalaiset, talon salaatti, Granden muusia tai paistettuja kauden kasviksia. Päädyin kokeilemaan villiriisiä, kuten kuvasta näkyy. Maistui mielestäni aika samalta kuin tavallinen riisi, vaikka osa olikin ruskeita. 😀

Ruoka oli hyvää, vaikka en jaksanutkaan toista pihviä syödä. Silti 20 minuutin päästä ruokailusta tuntui taas nälkäiseltä, haha. Olisi siis ehkä kannattanut syödä se toinenkin!

Parisuhdeaikaa, parisuhde ja vanhemmuus, kahden kesken, ravintolatreffit, treffit ravintolassa, yhteistä aikaa

Burgeri taisi myös olla hyvää, ainakin kaikki katosi lautaselta.

Parisuhdeaikaa, parisuhde ja vanhemmuus, kahden kesken, ravintolatreffit, treffit ravintolassa, yhteistä aikaa

Oli mukava käydä taas yhdessä syömässä, viime kerrasta olikin jonkun verran aikaa.

Vietättekö usein parisuhdeaikaa ja mitä silloin teette? 🙂

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Toiseen ihastuminen – parisuhteen loppu? Miksi rakkaus loppuu lapsiperheessä? Onko mustasukkaisuus sairasta? 14 parasta asiaa miehessäni Me mennään naimisiin! Meidän parisuhteen salaisuus x 9 Kuuluuko stripparit polttareihin?Ankea, seksitön avioliitto Parisuhdekysely – mies vastaa

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tykkää jutusta