Perhekahvilan keskustelut

vaunuja (1 of 1).jpg

Olen ystäväpiirin ensimmäinen äiti. Minulla ei siis ollut tiedossa ketään ystävää, jonka kanssa viettää äitiysloman päivät yhdessä vaunulenkkeillen ja kahviloissa notkuen. Päätin siis jo ennen äitiyslomaa käyväni ahkerasti perhekahviloissa ja viettäväni aikaa siellä. Todellisuudessa olen käynyt niissä aika vähän ja viime kerrasta on reilusti yli kuukausi. Monella kaverilla on onneksi opintojen vuoksi myös vapaa-aikaa, joten heitäkin tulee nähtyä. Viihdyn onneksi yksin myös lapsen kanssa. Teen asioita hänen kanssaan, enkä jää vain kotiin neljän seinän sisään. Joskus käynkin kerhossa sen takia, jos en meinaa lapselle muuta viihdykettä keksiä.

Äitiysloman alussa ehdin kuitenkin käymään muutamassa eri perhekahvilassa ja -kerhossa. Joskus olen viihtynyt, joskus taas en. Parhailla kerroilla olen päässyt keskustelemaan muiden vanhempien kanssa hieman small talkia enemmän, mikä on ollut mukavaa.

Välillä on kuitenkin ollut niitä kertoja, kun miettii miksi edes vaivautui paikalle. Näillä kerroilla tervehdykseen ei ole vastattu ja kaikki ovat vain istuneet hiljaa. Yhdessä nurkkauksessa on ollut kaksi ystävystä juttelemassa ja kaikki muut tuijottelevat kattoon tai näpräävät puhelimia. Välillä jostain kuuluu:

– Minkä ikäinen hän on?

– 5 kk

– Aijaa, meidän Pertti on saman ikäinen!

Tai sitten:

– Mikä hänen nimensä on?

– Erno-Petteri, entäs teidän lapsen?

– Hän on Justiina.

Keskustelut ovat päättyneet tähän. Tällaisesta keskustelusta en itse saa mitään irti, eikä siitä jää oikein mitään käteen. Onhan se parempi kuin ei mitään.

vauva (1 of 1).jpg

Ventovieraan kanssa keskustelu luontevasti on välillä vaikeaa. Varsinkin, jos muuta yhteistä ei ole kuin lapsi ja äitiyslomalla oleminen. Silloin tuntuu, ettei muusta voi keskustellakaan kuin lapsista. Veikkaan kuitenkin, että moni lapsen kanssa kotona oleva haluaisi puhua nimenomaan jostain muusta kuin unirytmistä tai syömistiheydestä. Ainakin itse kaipaan muutakin keskustelua. Mutta kuten sanoin, small talk on helpointa perhekahvilan kaltaisessa ympäristössä.

Käyttekö te perhekahviloissa?

 

Taru

5 vastausta artikkeliin “Perhekahvilan keskustelut”

  1. Olen kokenut ne lähinnä vaivaannuttaviksi paikoiksi, joten en 🙂

  2. Välttelen kuin ruttoa. Mulla on ihan kamala asenneongelma niitä kohtaan, vaikka samalla kaipaisin samanhenkistä seuraa. Olen täältä päin kaveriporukan eka lapsen saanut, muut ”lapselliset” asuvat eri puolella Suomea, mikä on kyllä kurjaa. Vaikka toisalta todellakin sitä kaipaa välillä muita puheenaiheita. 😉

  3. Me ollaan käyty välillä perhekerhoissa. Meidän lähimpänä olevassa käytiin vain kerran. Olo oli totaalisen ulkopuolinen. Vaikka kuinka yritin ottaa osaa keskusteluihin, tuntui porukka nivoutuneen yhteen niin, että ei siinä oikeen mukaan päässyt. Yhden äidin kanssa sitten jonkin verran saatiin keskustelua aikaiseksi onneksi. Ehkä hänkin oli jäänyt vähän ulkopuolelle.

    Toisessa, 10km päässä olevassa ollaan käyty useammin. Vaikka pääasiassahan se small talkia sielläkin on, niin siihen on päässyt paremmin mukaan. Olen oikea hölösuu ja en tiedä mitä he ajattelevat kun otan usein osaa keskusteluihin, mutta minä tarvitsen sitä! Täällä maalla asuessa olen aika paljon lasten kanssa yksin ja kun mennään ihmisten ilmoille, niin minä hitsit sentään aion ottaa siitä kaiken irti! 😀

  4. Esikoisen ollessa vauva 6 vuotta sitten kävin minäkin perhekahviloissa, Turussa ja täällä omassa kotikunnassa. Sain niin hyvän vastaanoton, että päädyin vetäjäksi (mll) itsekin ja olen jo toista kierrosta (on siis nyt kolmas vauva jo mulla). Olen aina meidän viikoittaisen kahvilan jälkeen niin uupunut kun kierrän juttelemassa kaikille, varsinkin niiden uusien kanssa. Olen saanut monta (sydän)ystävää perhekahvilasta ja meidän nuorimmaisen kummikin on sieltä löytynyt. Minun iällä ei kovin helposti enää uusia ystäviä löydetä, jos työkavereita ei lasketa, joten olen panostanut tähän senkin edestä että olisi tulevat vuodet tärkeitä ihmisiä ympärilläni. Olen käynyt nyt pari kertaa tämän nuorimmaisen kanssa kaupungin järjestämässä vauvakahvilassa ja tunnistan hyvin tuon ulkopuolisuuden, mutta minusta se on vetäjän vastuulla katsoa ettei kukaan jää yksin. Esikoismammat ryhmittäytyvät jo perhevalmennuksissa ja siihen ryhmään ei pääse mitenkään enää mukaan, ihan hävettää heidän puolestaan miten tylyjä ovat. Parin kerran jälkeen luovutin ja hoidan oman osuuteni muiden viihdyttäjänä. Toivottavasti sinäkin löydät parempia kokemuksia perhekahviloista tulevaisuudessa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta