Pikku Pomo

Reilu puoli vuotta sitten aloitin uuden työn ja samalla myös pomo vaihtui. Nykyinen tehtävänimikkeeni on siis Äiti.  Tiesin aloittaessani että minut rekrytoidaan tähän työhön koko loppuelämäkseni ja siitä ei noin vain irtisanouduta. Ilolla ja jännityksellä aloitin uudessa työssäni.

Ensimmäinen työpäiväni oli raskas, mutta kunnollinen väsymys tuli vasta toisen työpäivän jälkeisenä yönä. Onneksi myös mieheni rekrytoitiin yhtä vaativaan ja vastuulliseen tehtävään tehtävänimikkeellä Isi.

PomoTyöhön kuului pienen ihmisen – kutsutaan häntä tässä tapauksessa Pomoksi – muun muassa syöttämistä, hoivaamista ja vaippojen vaihtoa. Työ tuntui aluksi jo hieman haastavalta, vaikka kaikista vaikeimmat haasteet ovat varmasti vielä edessäpäin.

Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana tajusin, että työaikani on yleensä kellon ympäri ja jos ei, niin vähintäänkin päivystyksessä on oltava. Pomoa ei kiinnosta, vaikka olisit todella uupunut ja kaipaisit omaa rauhaa. Töitä on tehtävä, silloin kun Pomo käskee. Ja hän se vasta osaa toisinaan olla vaativa.

PomoPomo ei vielä puhu; meidän tehtäviimme kuuluu myös opettaa Pomolle sanoja ja puhumista. Olen pyrkinyt juttelemaan Pomon kanssa päivittäin, jotta hänellä olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat kielen oppimiselle.

Joskus Pomo suuttuu oikein kunnolla – aluksi se pelästytti ja saattoi ärsyttääkin. Nykyään onneksi tiedän, ettei Pomo turhasta valita. Mikäli hän ilmaisee tyytymättömyytensä minun ja isin työtä kohtaan, meidän ei auta muuta kuin työskennellä entistäkin kovemmin.

Työpäivä alkaa ”virallisesti” yleensä aamulla klo 6, jolloin Pomo venyttelee sängyssään ja kertoo olevansa hereillä. Hän on aina aamuisin hyvällä tuulella, joskin ruuan on ilmestyttävä nenän eteen suhteellisen nopeasti. Ruokailun yhteydessä Pomo yleensä juttelee ja on hyväntuulinen.

PomoRuokailun jälkeen Pomo tarvitsee puhtaan vaipan, jonka jälkeen viihdytän häntä. Välillä opettelemme yhdessä uusia taitoja – yleensä ne liittyvät liikunnallisiin taitoihin. Jossain vaiheessa hän ilmoittaa kitinällä olevansa väsynyt ja silloin ei auta muu kuin viedä hänet nukkumaan. Toisinaan kun hänet laittaa sänkyynsä hän jumppaa itsensä virkeäksi ja unta pitääkin odottaa tovi.

Työpäivä kuluu Pomon toiveita toteuttaen ja yhdessä aikaa viettäen. Joskus joku tulee tuuraamaan minua ja isiä ja saamme vapautuksen työstämme joksikin. Vapaa-aika tuntuu hyvältä, mutta monesti työasiat ja pomomme on silloinkin mielessä.

Iltaisin kun Pomo menee nukkumaan alkaa meidän vapaa-aikamme. Meidän on kuitenkin oltava koko ajan päivystysvuorossa, mikäli kutsu käy.

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Miten saada vauva nukkumaan yöllä? Lässyttävät vanhemmat Milloin lapsi päiväkotiin? Saako toisten lasta komentaa? Kiljuvat lapset On julmaa jättää lapsi ilman sisarusta ”Onko sun paikat nyt ihan löysät?” Raskaus pähkinänkuoressa Saako lapsella olla tylsää?

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta