Hoikistu napostelemalla?

Napostelu mielletään pahaksi asiaksi – sen ajatellaan olevan syy liikakiloihin ja vetämättömään oloon. Teini-iässä kiinnostuin enemmän terveellisestä ravinnosta ja hyvästä ruokarytmistä. Myös noina aikoina, luin napostelun huonoista puolista ja päätin lopettaa moisen saman tien. Rupesin syömään viisi kertaa päivässä ja se tuntui hyvältä rytmiltä. Pidin yllä tätä rytmiä vuosikaudet. Nykyään rennosti syöminen tuntuu eniten omalta, mutta siitä lisää tuonnempana.

Joitakin vuosia sitten aloin syömään enemmän tavoitteenani kasvattaa lihasta. Välillä oli vaikea syödä tarpeeksi kulutukseen nähden – ateriaa ei millään meinannut jaksaa syödä loppuun. Niin oli kuitenkin ”pakko” tehdä, jottei sitten vain tulisi tunnin päästä jo nälkä – ajattelin että tunnin päästä syöminen olisi ollut sitä turhaa napostelua. Kukkuralliset lautaselliset siis syötiin, vaikka napa oli ratketa. 😀 Ei niin järkevää, ainakaan omasta mielestäni. Tuolloin tulikin syötyä sitten enemmän kuin tarvitsisi ja olo oli aika pöhnäinen. Napostelun ajattelu pahana, sai minut myös ajattelemaan ruokaa enemmän. Sitten sitä myös kuvitteli itselleen nälän.

Rennosti syöminen

Rennosti syöminen

Rennosti syöminenLuovuin tällaisesta onneksi jo ajat sitten ja nykyään menenkin fiiliksen mukaan. Jos en jaksa syödä ruokaani loppuun kerralla, laitan sivuun ja saatan syödä sen tunnin päästä. Onko tämä nyt sitä huonoa napostelua? Ehkä tai sitten ei, mutta itselleni se toimii. Miksi syödä ähkyyn vain sen takia, ettei söisi sitä samaa annosta loppuun tunnin päästä? Sama määrähän energiaa siinä tulee syötyä. Turha väkipakolla ahtaa nälänhädän pelossa! Toisaalta joskus kyllä tulee syötyä naposteluna jotain ylimääräistä, muttei sekaan mielestäni mitenkään vaarallista ole.

Pääosin kuitenkin syön sen viisi ateriaa päivässä. Ei ole kuitenkaan maailmanloppu, jos siinä välissäkin tulee syötyä, tai jos ruokailukertoja tulisikin enemmän – tai vähemmän.

Ymmärrän kuitenkin, miksi napostelu tuomitaan. Monella ihmisellä nälän ja kylläisyyden säätely on sekaisin, jolloin tällainen suunnittelematon syömistapa saattaisi lihottaa. Tällöin tasaisen ja ehdottomamman ruokarytmin ylläpito ja napostelun välttäminen voi toimia hyvinkin. Olisikin aika kurjaa jos noudattaisi tällaista ehdottomuutta ja jättäisi annoksen kesken –> hetken päästä olisikin nälkä, mutta ei saisi syödä koska napostelu olisi kielletty! Pieni ähky tuntuu ehkä mukavammalta kuin kova nälkä?

Rennosti syöminen

Rennosti syöminen

Rennosti syöminenItseäni napostelu ja täysin tasaisesta ruokarytmistä luopuminen ei ole lihottanut – päinvastoin. Syyt ovat kuitenkin varmasti moninaiset; treenin vähentäminen, sen myötä pienempi nälkä, vähempi ruoan miettiminen –> energiantarpeen ja tätä myötä syömisen väheneminen.

Kehottaisinkin kokeilemaan luottamista omaan nälänhallintaan. Ainahan sitä voi testata, millaisia tuloksia ja fiiliksiä rennompi syöminen saa aikaan. Jos se ei toimi, voi palata takaisin omaan tapaansa, mikä se sitten ikinä on ollutkaan. 🙂 Mikäli nälänhallinta on ollut vuosikausia sekaisia, sen palautumisessa voi kestää. Kannattaa siis olla kärsivällinen. Rennosti syöminen usein palkitsee pitkässä juoksussa!

Itse olen kokenut tämän fiilispohjaisen syömisen itselleni hyväksi. Välillä säännöstelen syömisiäni ja syön enemmän, jotta painoni ei putoaisi. Pääosin kuitenkin olen miettimättä asiaa sen suuremmin. 🙂

Mitä ajatuksia sinulla on aiheesta? Onko rennosti syöminen omasta mielestäsi hyvä juttu?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

 Tehokas koko kropan treeni liikepareinaKroppa raskauden jälkeenMiltä näyttää 165cm & 55kg?Miksi lopetin kaloreiden laskemisen?Terveelliset herkut x5!Miten treenaan tällä hetkellä? Mikään ei näytä niin hyvältä kuin Omar-munkki maistuuLihottaako mättöpäivä?Rento suhtautuminen syömiseen

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta