Saako itkeä? – ajatuksia herkkyydestä

herkkyys (1 of 1).jpg

Eilen mietin erästä minua toisinaan harmittavaa asiaa ja huomasin että kyyneleet tekivät tuloaan.

Tämä ei tosiaankaan ollut ensimmäinen kerta kun näin käy. Pienenä olin sellainen, ettei itku katsonut aikaa tai paikkaa. Nykyään osaan hallita itseäni jo sen verran, että pystyn (lähes aina) estämään itkun. Syvään hengittäminen on paras keino ja muiden asioiden miettiminen. Läheisten seurassa taas en yleensä pidättele.

Minä olen aina itkenyt helposti. Ilosta, surusta, väsymyksestä, suuttumuksesta, häpeästä. Minulle itkeminen ei välttämättä tarkoita, että olisi jotain kamalaa tapahtunut tai että olisin ihan rikki. Tässä on ollut läheisille hieman totuttelemista; Ei välttämättä tarvita mitään maailman isointa asiaa, että kyyneleet tulevat. Parisuhteen alussa tämä aiheutti välillä väärinkäsityksiä ja miehen mielestä otin joitain asioita turhan raskaasti. Sitten piti vain selittää, että en minä ottanut niin raskaasti, vaikka itkenkin. 😀

2 (1 of 1).jpg

Minulle itkeminen jossain tilanteessa tai jonkun asian takia tarkoittaa, että tilanne tai asia on herännyt jotain tunteita. Yleinen fiilis ja olotila vaikuttavus itkuherkkyyteen. Väsymys ja stressi saavat itkemään helpommin. Jos taas olo on levollinen ja rentoutunut, en reagoi asioihin niin voimakkaasti.

Itkemistä julkisesti pidetään yleisesti ottaen asiana jota ei haluta tehdä, eikä varsinkaan nähdä. Uskon että syynä on juurikin se, ettei tiedetä miten suhtautua jos toinen itkee. Silti mielestäni läheisten seurassa itkemisessä ei pitäisi mielestäni olla mitään kummallista. Itselläni ainakin olo helpottuu aina kun itkun on saanut ulos. Joskus jos itku ei meinaa tulla, tunnen inhottavan möykyn sisässäni.

maalaus (1 of 1).jpg

Herkkyys ja itkeminen ei mielestäni ole sama asia ja herkkäkään ihminen ei välttämättä itke. Itse koen olevani myös herkkä ihminen. Mietin välillä onko siitä minulle enemmän hyötyä vai haittaa. Haittaa sinällään, että joskus pienet asiat saattavat saada suuremmankin merkityksen kuin jollain toisella. Välillä siitä seuraa päänvaivaa. Koen myös meluisan ja liian virikkeellisen ympäristön väsyttävänä, jonka vuoksi kaudet jolloin vauva huusi koko ajan olivat raskaita.

Ajattelen herkkyytenä myös sen, että koen tunnetilat isosti; jollekin pienet ilot ovat minulle suuria ja muiden mielestä hauskat jutut on minun mielestäni superhauskoja. Jos joku kertoo hauskan jutun ja nauraa sille hetken, saatan itse hekottaa sille vielä tuntien, päivien ja vuosien päästä. Surullisena sama juttu; sitten harmittaa kunnolla. Suuttuneena saatan vaahdota minua harmittavasta asiasta, mutta suuttumuksen kohteelle ei onneksi yleensä tule tiuskittua.

kukka (1 of 1).jpg

Olen siis kokenut herkkyydestä myös hyötyä. Uskon, että tietynlainen herkkyys näkyy ihmisestä ja olen huomannut monien voivan kertoa minulle vaikeistakin asioista. Koen myös lukevani muiden tunnetiloja hyvin ja osaan katsoa asioita monelta eri kantilta.

Loppupeleissä koen herkkyyden olevan piirre josta pidän. Mielestäni jokaisessa ihmisessä on herkkyyttä, joillain sitä on enemmän ja toisilla vähemmän. Osa myös pitää herkkyytensä sisällään piilossa ja toiset taas antavat sen näkyä.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Koetteko itse olevanne herkkiä ja mitä herkkyys teidän mielestä on?

 

Seuraa blogia FacebookBloglovin’, Blogit.fi, Blogipolku.fi

Taru

3 vastausta artikkeliin “Saako itkeä? – ajatuksia herkkyydestä”

  1. Minä koen olevani herkkä/empaattinen (eläydyn toisen tunteisiin ja elän itsekin tunnepuolella koko ajan sata lasissa; mm. ihastun/rakastun helposti enkä pelkää näyttää ja kertoa sitä), mutta mä en itke juuri koskaan. Ja jos itken, niin itken mieluiten yksin.

    Kai siinä on taustalla joku semmoinen pelko kontrollin menettämisestä tai heikkouden näyttämisestä (vaikka kyllä mä tiedän, että itkeminen ei ole heikkouden merkki).

    Olen myös erittäin vaivautunut, jos muut itkevät seurassani – mutta se johtuu lähinnä siitä, etten useinkaan tiedä, miten mun pitäisi siinä tilanteessa reagoida (ja pelkään reagoivani väärin). 

     

  2. Yksi herkkis ilmoittautuu. Oli sitten kyse ilosta tai surusta mukana mennään ja välillä jopa liian kovaakin… Vaikka en olisi tiettyä asiaa kokenutkaan, pystyn samaistumaan toisen tunteisiin helposti. Oon kokenut jos jonkinmoista tässä muutaman vuoden sisällä, että tiettyä suojakuorta olen oppinut käyttämään. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono kun poikaystäväkään ei aina pääse tarpeeksi lähelle. On jotenkin vaikeeta antaa itsestään niin paljon toiselle, vaikka haluaisinkin hänen tietävän enemmän. Itkeminen kyllä helpottaa ja vapauttaa sitä olotilaa. Välillä joutuu kovasti skarppaamaan ettei bussissa tai muualla julkisilla paikoilla pillahda itkuun.
    Aivan pienetkin asiat saavat helposti tipan linssiin:D

  3. Hyvä ja ajatuksia herättävä postaus 🙂 multakin tulee helposti itku perheenjäsenten, ystävien ja poikaystävän seurassa jos oon allapäin. Julkisella paikalla se on kyllä aika kamala tilanne kun tuntee ne kaikki katseet ja kaikki ehtivät jo huolestua että jotain vakavaakin on tapahtunut.. Mä oon tällä hetkellä Sri Lankassa ja täällähän on vähän sellanen kulttuuri että negatiivisia tunteita ei näytetä. Pahimman kulttuurishokkivaiheen aikaan sain kuulla mun viisumissa olevan ongelma ja että mun pitää lähteä maasta ja tulla takaisin. Aloin itkeä mun pomon edessä ja ainoa mitä hän sai saottua oli ”don’t get upset”. 😀 onneksi suomalaisessa kulttuurissa on ok näyttää tunteet ja voin kuvitella että jos tämä sama episodi olis käynyt työpaikalla Suomessa, esimies olisi jutellut asiasta ja yrittänyt parhaansa mukaan lohduttaa! Musta on todellakin okei itkeä ja itellekin tulee sen jälkeen aina kevyempi olo 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta