Unohda häpeä ja katso mitä tapahtuu

Kuinka usein jätät tekemättä asioita siksi, ettet kehtaa? Kuinka monesti joku muu on vienyt nenän edestäsi haluamasi asian, koska on laittanut itsensä likoon ja kehdannut? Häpeä on ikävä tunne ja rajoittaa elämää – unohda se! Olen kirjoittanut myös tekstin Uskalla epäonnistua!, joka sivuaa aika paljon tätä samaa aihetta. Tämä on kuitenkin omaa sydäntäni lähellä oleva aihe, joten täältä pesee lisää. Voi kuule, et arvaakkaan miten monesti olen jäänyt syrjään häpeän ja kehtaamattomuuden vuoksi. Sitten on v*tuttanut kuin pientä oravaa, kun joku muu menee ja kehtaa. Ja vielä saa haluamansa! Tarpeeksi pitkään kun katsoin tätä vierestä, päätin että nyt jumalauta alkaa meikäläinenkin kehdata. 😀

häpeä

häpeäEn oikeastaan tarkalleen muista, mistä tämä kehtaamisen aikakausi (:D) alkoi. On edelleen tilanteita, joissa häpeä ja epävarmuus meinaa viedä minusta voiton. Silloin palautan mieleeni sen fiiliksen, joka seuraa siitä ettei kehtaa. Maailman ärsyttävin fiilis!

Kun ensimmäisen kerran alat kehtaamaan, oli se sitten haastavan työn hakeminen, idean esittäminen päällepäsmäreiden seurassa, julkisesti laulaminen, haaveiden ääneen sanominen, puolesi pitäminen tms. aluksi huomaat piipittäväsi kuin pieni hiiri. Alat miettimään, että oliko tää kehtaaminen ja suunsa avaaminen sittenkään niin hyvä idea. Lupaan että kerta kerralta homma helpottuu ja sitten kiität itseäsi, että uskalsit!

On myös erittäin vapauttavaa huomata, ettei muiden mielipiteet vaikutakaan enää päätöksiisi eikä itsensä nolaaminenkaan ole enää niin pelottava ajatus. Itselleen oppii nauramaan ja viimeistään siinä tilanteessa häpeä hälvenee (tosin ei välttämättä poistu kokonaan. ;)) Vaikka heti mitään mullistavaa ei tapahtuisi, ajan kuluessa huomaat varmasti kehtaamisen tuoneen elämääsi hyviä asioita! En tiedä ketään jolle ei olisi käynyt näin, joten suosittelen kokeilemaan.

häpeähäpeä

häpeäEi olla niin jäykkiä! Uskalletaan vähän koetella rajojamme ja poistua mukavuusalueeltamme. Usein mahtavia asioita alkaa tapahtumaan, kun vähän höllää kontrolliaan eikä ole niin tietoinen itsestään.

Haastankin sut nyt ensi kerralla menemään ja tekemään, kun häpeä meinaa ottaa susta vallan. Tule sitten kertomaan miten sujui, olisi ihanaa kuulla!

Leppoisaa keskiviikkoa. <3

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Ajankäyttö lapsiperheessä

Jos vain kehtaisin

Sensuroimattomia ajatuksia

 

 

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta