PÄIVÄN MEIKKI

Meikkipostauksia en olekaan tehnyt pitkään aikaan. Tykkään kuitenkin meikkaamisesta tosi paljon ja on hauska kokeilla uusia juttuja. Tässä meikissä ei nyt sinällään mitään mullistavaa uutta ole, paitsi Urban Decay -merkkinen uusi huulikiilto ja beautyblender (vai onko tuo jokin muu meikkisieni?). Tätä ennen olin levittänyt meikkivoiteen käsin. 😀

Urban Decay

Meikissä käyttämäni merkit; Zuii, Lumene, Eccence & Urban Decay

Yllä olevissa kuvissa näkyy meikissä käyttämäni tuotteet. Aika vähällä (?) siis mentiin. Jollekin tämä määrä voi olla paljon – itse olen tottunut näkemään päivän meikkipostauksissa ainakin tuplamäärän puteleita. 😀 Suoraan sanottuna olen aika pihalla kaikista contour -jutuista ja uusista meikkaustavoista. Minulle on esimerkiksi edelleen täysin mysteeri, miten huulimeikin saa pysymään siistinä pitkään ja minkä merkkinen eyeliner oikeasti pysyy eikä suttaa. Omat rajaukseni suttaantuivat vartin sisällä meikkaamisesta – jos sinulla on siis tiedossa pysyvä ja hyvä rajauskynä tai eyeliner, kerro ihmeessä!

Aloitin meikkaamisen Zuiin meikkivoiteella. Levitin sen koko kasvoille beautyblenderillä. Tämän jälkeen töpöttelin kasvot saman merkin irtopuuterilla. Irtopuuteri on mielestäni ehdottomasti parempi kuin kivipuuteri. Sillä saa puuteria siistimmin ja vähemmän kerrallaan.

Otin viime joulukuussa kulmakarvoihin kestopigmentoinnin, mutta väri alkaa olla jo aika haalistunut. Pitäisi siis mennä vahvistamaan kulmia, koska tykkään hieman tummemmista. Nyt väritin kulmia mustalla rajauskynällä. Samalla tein yläluomiin pienet rajaukset. Leviämisen takia, en kovin usein käytä rajauksia meikissäni – lookki on alle puolen tunnin päästä suttuisen näköinen. Voi olla, ettei tuo Essencen kynä ole ehkä paras tuote tähän puuhaan.

urban decaySeuraavaksi vuorossa oli ripsien taivutus ja ripsivärin levitys. Käytin Zuiin ripsiväriä. Zuii on siis luonnonkosmetiikka merkki, josta olen kirjoittanut täällä. Kyseisellä ripsivärillä saa aikaan hieman luonnollisemmat ripset. Lopuksi rajasin ja väritin huulet Lumenen kynällä (sävy 5) ja sivelin Urban Decayn huulikiiltoa päälle (sävy Brickhouse).

Urban Decay oli sarjana minulle aivan uusi tuttavuus, mutta tykästyin siihen välittömästi löydettyäni heiltä liloja huulikiiltoja! Minua on suoraan sanottuna kyllästyttänyt ainainen punainen ja nude – miksi on niin vaikea löytää liloja-, sinisiä-, vihreitä- tai keltaisia huulipunia? Niitä löytyy toki joiltakin merkeiltä, mutta usein ne ovat huonoja eikä niissä ole pigmenttiä ollenkaan.

Näissä Urban Decayn kiilloissa on sen sijaan vahva pigmentti, mutta tuote ei pysynyt huulilla kovin kauaa. Olen silti tyytyväinen löydettyäni vihdoin lilan sävyn! Esittelen sen sitten jossain toisessa postauksessa. 😉

Tykkäätkö itse erikoisen värisistä huulipunista tai -kiilloista? Onko Urban Decay sinulle tuttu?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Saako halvalla hyvää? Kevätmuotia x12 Kasvot raikkaaksi (sis. alekoodin!) Kokeile tätä aamupalaherkkua! ♥ Järjetön huoli Lihottaako mättöpäivä? ♥ Kannattaako karpata? Miten saada oma väri takaisin? Täyslaidallinen tunteita

Taru

5 vastausta artikkeliin “PÄIVÄN MEIKKI”

  1. nyxin tres jolie, ja rimmelin nestemäiset eyelinerit on tosi hyviä, jos haluaa kokeilla nestemäistä kajaalin sijaan 🙂

    • niin ja lisäksi oon ite tosi huono huulipunien kanssa, kuluu nopeasti enkä jaksa niitä pitkin päivää lisäillä, mutta! liquid lipstickit on olleet tähän kyllä mun pelastus, erit. nyx lip lingerie on ihan mahtava koostumus. jos tosin kokee nestemäiset huulipunat kuivattavina niin huultenrajauskynällä kun värittää koko huulet saa ihan mukavan ja kestävän meikin 🙂

  2. Oon käyttäny eyelineriä aina meikkauksen yhteydessä varmaan 8 vuotta ja ehdottomasti paras mun kokeilemista, monista tuotteista on Essencen vedenkestävät, nestemäiset eyelinerit, eli ne sinimustat pullot. Niitä on kahta erilaista, mutta mun mielestä ainoo ero niissä on se, että toisessa on sivellin ja toisessa jäykempi levityspää. Huulipunan saa pysymään parhaiten niin, että rajaa ja värittää puhtaat huulet kokonaan rajauskynällä ja sen jälkeen levittää nestemäistä tai muuta mattapunaa huulille ohuelti. Mikäänhän ei kestä esim. rasvaisen ruuan syömistä, joten syömisen jälkeen ainakin itse lisään punaa aina. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta