Vanhemmat, jotka valittavat päiväkotiin kaikesta

Valittavat vanhemmat, nuo päiväkotien painajaiset!

Lapsemme aloitti päiväkodin viime viikolla. Mainitsin tässä postauksessa, että olemme ehtineet antaa jo pari kertaa kehittävää palautetta – en kutsuisi sitä negatiiviseksi. Hassua kyllä, mutta aluksi minua vähän harmitti kun jouduimme antamaan palautetta; en halunnut että leimaudumme niiksi kaikesta valittaviksi vanhemmiksi, jotka päätyvät Vauva.fi:n palstalle ja sieltä Iltalehden sivuille.

Olen lukenut tuon linkkaamani jutun tyyppisiä tekstejä ennenkin ja täytyyhän se myöntää, että suurin osa niistä on turhasta valittamista. Nuo jutut ovat saaneet minut välillä miettimään, mistä kannattaa sanoa – ymmärrän nimittäin hyvin henkilökunnan ajoittaisen ärsytyksen. Koen kuitenkin, että osaan antaa palautetta ystävällisesti ja mielestäni antamamme palaute oli todella aiheellinen.

Olen itsekin ollut päiväkodissa töissä lastentarhanopettajana, joten voin hyvin asettua myös henkilökunnan asemaan. Ei ole kiva saada valitusta asioista, joilla ei lapsen hyvinvoinnin kannalta ole yhtikäs mitään merkitystä tai jotka eivät ole henkilökunnan syytä. On myös hölmöä valittaa kadonneista lapasista, jos niissä ei ole ollut nimeä. 😀

valittavat vanhemmat

valittavat vanhemmat Nämä pari asiaa, joista annoimme palautetta olivat kuitenkin turvallisuuteen liittyviä ja helposti korjattavissa. Ymmärrän hyvin, ettei kaikkea aina tule ajatelleeksi ja jotkut asiat voivat jäädä huomaamatta. Nämä asiat olivat myös sellaisia, jotka eivät ole pelkästään henkilökunnasta kiinni. Palautteemme otettiin todella hyvin vastaan ja he rupesivat heti hommiin asioiden edistämiseksi. Asia on onneksi nyt korjattu. Olemme antaneet myös positiivista palautetta ja olemme paikkaan tyytyväisiä. 🙂

Vaikka et haluaisi leimaantua valittajaksi, toivon että vanhemmat uskaltavat antaa palautetta jos siihen oikeasti aihetta löytyy! Lapsen/lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyvistä asioista kannattaa aina sanoa! Kehittävästä palautteesta voidaan olla ihan tyytyväisiäkin. Ystävälliseen ja rakentavaan sävyyn annetusta palautteesta harvoin kukaan suuttuu. Sen sijaan jos mielesi tekee valittaa kadonneista nimikoimattomista vaatteista, mieti vielä. 😀 On myös täysin inhimillistä, että joskus joku asia saattaa unohtua eikä kaikesta kannata mielestäni valittaa. Resurssipulasta ei myöskään kannata henkilökuntaa syyttää – sille he eivät mahda mitään.

valittavat vanhemmat

valittavat vanhemmat

valittavat vanhemmatKäyvätkö valittavat vanhemmat hermoillesi? Oletko itse valittanut turhasta tai antanut kehittävää palautetta? Kommentoikaa vanhemmat ja päiväkodin henkilökunta!

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Miksi lapselle kannattaa säästää?

Stressiä ja kyyneleitä

Ura vai lapset?

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta