Valituslakko!

Elisa kirjoitti tekstin ihmisistä, jotka ärsyyntyvät kaikesta eli toisin sanoen valittajista. Olen itsekin pohtinut miksi ihmiset valittavat niin paljon, varsinkin asioista joille voisivat itse tehdä jotain. Jossain vaiheessa huomasin, että itsekin tulee valitettua joskus turhaan, vaikka pidänkin itseäni pääosin positiivisena ja iloisena ihmisenä. Tämän tajuamisen jälkeen olen pyrkinyt vähentämään valittamista. Välillä kuitenkin huomaan myös että lähden keskustelukumppanin valitukseen mukaan; on vaikeaa olla komppaamatta toista. Toisten ihmisten käytös vaikuttaa omaankin, jollei asiaa sen suuremmin ajattele. Päätinkin kokeilla, miltä tuntuu valituslakko!

Valituslakko

Valituslakko

Minun on jo pitkään pitänyt kokeilla totaalista valituslakkoa. Jostain syystä en ole ikinä saanut aikaiseksi, mutta nyt haluan kokeilla. Jossain vaiheessa tämä tuntui olevan aika yleinen kokeilu.

Haluan tietää, miten valittamisen lopettaminen vaikuttaa minuun ja ympäröiviin ihmisiin. Suunnitelmana on pitää lakkoa viikon. Nyt joku siellä varmaan ajattelee, että apua onko viikko valittamatta pitkä aika. Mutta kyllä joka viikko varmasti tulee jostain pienestä valitettua; esimerkiksi jos vauva on heräillyt yöllä tulee valitettua väsymystä tai kun luvatun auringonpaisteen sijaan sataakin vettä kaatamalla manailen huonoa säätä.

Valituslakko

Haluan siis pitää totaalisen lakon viikon ajan. Viikon jälkeen mietin miten jatkossa edetään. Sääntöihin siis kuuluu se, ettei saa sanoa mikä ärsyttää tai mikä kaikki on pielessä; asioista pitää yrittää nähdä positiivinen puoli!

Mielenkiintoista nähdä, koenko tämän vain itsepetoksena vai lisääkö tämä positiivista mieltä. Mies oli sitä mieltä että tästä seuraa passiivis agressiivista sanailua osaltani. Se jää nähtäväksi. 😀 Kirjoitan yhteenvedon tästä viikosta ja mahdollisesti jaan myös fiiliksiäni viikon aikana.

Valitus loppuu Än Yy Tee NYT!

Miltä valituslakko kuulostaa? Hyvä juttu vai turhaa humpuukia?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

Elämäni paras päätös x 10 Elämäni huonoimmat päätökset x 10 Pitääkö kampaajan korjata epäonnistunut värjäys? Viikon kuulumiset rehellisesti Hyvän aamun resepti Tämän elämän aikana haluan… Asia jota kadun Mikä siinä sitoutumisessa pelottaa? Sekavia ajatuksia x15 

Taru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta