Pakko olla positiivinen

Olen elämääni pääosin tyytyväinen henkilö ja kiitollinen monista asioita. Minua kuvaillaan usein iloiseksi ja positiiviseksi. Ajattelen itsekin olevani pääosin sellainen. Mutta silti välillä jännittävien tilanteiden vastaan tullessa saatan miettiä pahinta mahdollisinta vaihtoehtoa ja joskus narista asioista. Viime aikoina olen kuitenkin tehnyt itsetutkiskelua ja miettinyt voisinko asenteellani vaikuttaa mielialaani. Jos vain ajattelisin positiivisesti ja lopettaisin kaiken turhan murehtimisen, tulisiko minusta vieläkin onnellisempi? Vai voiko ylipositiivisuus olla haitaksi?

Päätin siis pitää valituslakon, josta voi lukea lisää täältä, täältä & täältä. Lakkohan meni aika penkin alle ja tunsin suoranaista huonommuutta. Olenko tosiaan ihan kamala narisija, jota kukaan ei jaksa kuunnella?

Huomasin että positiivisuudesta ja hyvästä asenteesta oli tullut paineita aiheuttava asia. Tämä jos jokin on omiaan syömään positiivisuutta ja kierre on valmis.

ylipositiivisuus

ylipositiivisuus

Tällä hetkellä tuntuu, että joka suunnasta toitotetaan positiivisen ajattelun voimaa ja asenteen merkitystä. Näitä ei toki sovi vähätellä, mutta jos siitä tulee paineita ei näitä mielestäni voida saavuttaa. Välillä tuntuu, että negatiivisia tunteita ei saisi ilmaista, ettei kukaan vain pitäisi sinua negatiivisena ja valittajana. Monet sanovat että välttelevät tällaisten oman flown pilaajien seuraa.

Kultainen keskitie lienee paras ehkä tässäkin asiassa. Mutta missä menee raja? Mikä on positiivisuutta ja valituksen minimoimista, mikä taas ilon teeskentelyä ja tunteiden tukahduttamista? Mikä on myös negatiivisten tunteiden käsittelyä ja milloin se muuttuu negatiivisuudeksi ja valittamiseksi? Ainakin omalta osaltani voin sanoa, että joskus on vapauttavaa oikein kunnolla tilittää toiselle mikä jurppii. Sen jälkeen on jo parempi mieli. 😀 Onni on läheiset jotka eivät juokse karkuun sun ”järkyttävää negatiivisuuttasi.”

Fakta on se, että välillä ärsyttää ja jos sitä ei saa ikinä ilmaista niin asiat on aika huonosti.

Tasapaino lienee siinä, kuinka usein näitä negativiisia purkauksia tulee ja miten muuten suhtautuu elämään. Jos pääosin on kannustava ja positiivinen ja joskus avautuu ärsytyksistään on se mielestäni vain inhimillistä ja aitoa. Ei ole mielestäni hyväksi hymyillä vaan, vaikka fiilis on aivan toinen.

Omaa ajattelutapaansa ei hetkessä muuteta. Jos ajatukset ovat vuosia menneet tiettyä rataa, niin ei täyskäännöstä tehdä vain yhdellä päätöksellä. Fakta kuitenkin on että teeskentely ja negatiivisten tunteiden tukahduttaminen ei tee ketään onnelliseksi, eikä liioin negatiivisuus ja ainainen valittaminenkaan.

Uskaltaako kukaan kohta enää sanoa, jos joku ärsyttää vai pidetäänkö suut supussa ettei kukaan leimaisi valittajaksi?

ylipositiivisuus

Kerro omia ajatuksia – voiko ylipositiivisuus olla haitaksi?

Seuraa Facebook, Instagram & Youtube

Lue myös:

En ymmärrä sitoutumiskammoa Minustako yrittäjä? Täyslaidallinen tunteita Kateelliset ämmät Feikit ja epävarmat timmit mimmit Avautuminen Kun lapsi menetti tajuntansa Jos vain kehtaisin… Asia jota kadun

Taru

2 vastausta artikkeliin “Pakko olla positiivinen”

  1. Mä oon pähkinyt, että yksi positiivisuuden kantava voima on se, että käsittelee kaikki tuneet ja fiilikset, myös ne negatiiviset. Negatiivisten asioiden peittäminen positiivisuudella syö sitä positiivisuutta… Tällaiista siis olen itse pyöritellyt mielessäni…

  2. Jep, munkin mielestä pitää käsitellä myös niitä negatiivisempia fiiliksiä. 🙂

    Kivaa viikkoa sinne! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta